Stam11na

Yleistä friba-läppää.

Valvojat: Mini-Nieminen, Chukie, Hallitus

Vastaa Viestiin
Avatar
Dizzy
huru-ukko
Viestit: 3514
Liittynyt: Ke Marras 05, 2003 10:27
Oikea nimi: Anssi Sahri
Paikkakunta: Viikki
Viesti:

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja Dizzy »

Tässä kevään kynnykselä sitä pääsee juttelemaan jos jonkinlaisen kisakävijän kanssa. Tokihan Staminaa odotetaan vesi kielellä. Se on sitten kisaajasti kiinni, minkälaista tuo odotus on. Toiveikkuutta, jännitystä, himoa(?) ja epävarmuuttakin on havaittu. Samoin pelkoa - omasta tai toisten jaksamisesta. On silti piristävää havaita, että itsevarmuutta ja tervettä uhoakin löytyy.

Terveen uhon erottaa siis semmoisesta sairaalloisesta sisaruksestaan sillä, että on valmis laittamaan maineensa lisäksi jotain muutakin pantiksi oman menestyksen tai menestymättömyyden nimissä. Muutama ujo haasteenheitto täällä on jo nähty ja yksi vähän miehekkäämpi vastaus, joka taisi vähän hiljentää kanssakilpailijoita.

Nyt taitaa sitten olla vuorossa pelinavaus Pakilasta. Toni Toimitusjohtaja kärsi kirvelevän Sudden Death - tappion viime vuoden Staminassa ja on treenannut vuoden revanssiaan odotellen. Talviharjoittelun jäljiltä Asikaisen poika on sen verta polleana, että ei usko kenenkään kyykytyksiin, kunhan Staminan väylille päästään. Siispä jokainen Staminan kisaaja pääsee (taas kerran) osallistumaan hänen heittämään haasteeseen.

Jokaisella Stamina11 radalla on mahdollisuus pelata parempi kierrostulos kuin Toni Asikainen. Kaikkien Tonin tuloksen lyöneiden kesken arvotaan sitten kisan jälkeen palkinto, jonka pääsee Tonilta noutamaan. Palkinnon lisäksi on siis erinomainen mahdollisuus (tai oikeastaan ihan velvollisuus) harjoittaa naamatusten vähintään keskivahvaa pullistelua.
Säännöt ovat siis varsin yksinkertaiset - parempi kierrostulos ja olet arvonnassa mukana. Pikku juttu vain - tässä kisassa ei denffareita kuulemma arvosteta. Yhdenkin radan dnf - tulos mitätöi osallistumisen arvontaan.(Kaikille pilkun kanssa intiimeihin suhteisiin heittäytyville tiedoksi, joo lasketaan dns samaan kategoriaan) Eli Tonia pitäisi jossain välissä kyykyttää ja maaliin sen jälkeen vielä jaksaa.

Tässäpä kaikille siis yksi kohde, ennenkuin ensimmäistäkään heittoa ollaan heitetty.
Rehellistä kotiinpäinvetoa vuodesta 1974
Avatar
surrapurra
Site Admin
Viestit: 2925
Liittynyt: Ma Loka 21, 2002 1:06
Oikea nimi: Hannu Lappalainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Stam11na [pixel-osasto toivoo]

Viesti Kirjoittaja surrapurra »

Jotain pixelii pitäis taas saada pyörimään, joten toivon kaikilta osallistujilta kuvia itsestään tai toisistaan ja lähettämään mulle: hannuPISTElappalainen(at)gmailPISTEcom
- Jos hyppäät laskuvarjolla, eikä se aukea, ja ystäväsi ovat katselemassa, - niin voisi olla hauska temppu, jos esittäisit uintiliikkeitä -
Avatar
surrapurra
Site Admin
Viestit: 2925
Liittynyt: Ma Loka 21, 2002 1:06
Oikea nimi: Hannu Lappalainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja surrapurra »

Ok..eli seuraavilta henkilöiltä kaipaisin erityisesti kuvia: (muutkin toki saa lähettää)

Antti Hausen
Antti Holopainen
Antti Kärkkäinen
Ardo Sepp
Ari Jäntti
Hannu Kurvinen
Heikki Långström
Jani Koskinen
Jani Winterhalter
Janne Johansson
Janne Toivonen
Jaska Solkinen
Kari Vesala
Lasse Talikka
Lauri Niemelä
Mirko
Miro Korja
Miro Turunen
Pekka Sysimies
Perttu Niitynpää
Petri Määränen
Raine Lappalainen
Sauli Soini
Tomas Czarnecki
Turo Koivusilta


Ps. Kuvasi saattaa hyvinkin löytyä seuraavilta sivuilta:

http://skippiholari.kuvat.fi/kuvat/Stamina09/
http://skippiholari.kuvat.fi/kuvat/Stamina10/
http://jarih.kuvat.fi/kuvat/


mutta jeesaa kummasti, jos jokainen vois ite käydä pikkaamassa kuvansa, ni mun ei tartte kaikkia yksitellen etsiä. Kiitos ja kumarrus.

Ylläpito & ystävä
Pixel-vastaava

Hannu Lappalainen
Avatar
Tee8mu
Ching-King
Viestit: 589
Liittynyt: To Kesä 07, 2007 21:27
Oikea nimi: Teemu Malmelin
Paikkakunta: Nokia

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja Tee8mu »

Johnny Finland kirjoitti:
Poimis kirjoitti:
No vetoja vaan kehiin! Onko tässä kolmen jengi sitten kasassa?
Joka jätkä pistää kiekon tiskiin per rata. Kunkin radan voittaja saa kaksi kiekkoa ja yksi jää loppupottiin. Loppupotin kiekot jaetaan siten että yhteispisteissä paras saa 60% kiekoista (pyöristettynä lähimpään tasalukuun ylöspäin) ja kakkonen loput.

Messis. Tarviiko olla pakkasileitä, vai käykö "käytetty" uudenkarhea?

Juu, mukana myös!
Mut vois kyllä sopia ton laatuasian. Vai tehdäänkö niin että häviäjät sponssaa uudet kiekot Fpointista, niin on oikeesti jotain voitettavaa. Toisaalta ylläritkin on hauskoja, kunhan ei oo mitään koiransyömiä lättyjä. Miten vaan...
Avatar
Poimis
Viestit: 2306
Liittynyt: Pe Huhti 01, 2005 9:36
Oikea nimi: Sami Poimala
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja Poimis »

Tee8mu kirjoitti:
Johnny Finland kirjoitti:Messis. Tarviiko olla pakkasileitä, vai käykö "käytetty" uudenkarhea?
Juu, mukana myös!
Mut vois kyllä sopia ton laatuasian. Vai tehdäänkö niin että häviäjät sponssaa uudet kiekot Fpointista, niin on oikeesti jotain voitettavaa. Toisaalta ylläritkin on hauskoja, kunhan ei oo mitään koiransyömiä lättyjä. Miten vaan...
Mun ehdotus: kisaan osallistuminen tehdään "virtuaalikiekoilla" ja kisan päätteksi katsotaan mikä on tilanne, kuka sponssaa ja ketä ja kuinka paljon. Ne, jotka kiekkoja ovat velkaa, voivat tarjota mitä tahansa kiekkoa palkinnoksi, mutta vastaanottajalla on oikeus vaatia bränikkä normileipä (eli ei mitään fundraisereita tai muita erikoisuuksia).
Kivempaa fribaamista - http://fribakaveri.fi
Avatar
Johnny Finland
Viestit: 194
Liittynyt: Ti Joulu 14, 2004 17:14
Oikea nimi: JS

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja Johnny Finland »

Poimis kirjoitti:
Tee8mu kirjoitti:
Johnny Finland kirjoitti:Messis. Tarviiko olla pakkasileitä, vai käykö "käytetty" uudenkarhea?
Juu, mukana myös!
Mut vois kyllä sopia ton laatuasian. Vai tehdäänkö niin että häviäjät sponssaa uudet kiekot Fpointista, niin on oikeesti jotain voitettavaa. Toisaalta ylläritkin on hauskoja, kunhan ei oo mitään koiransyömiä lättyjä. Miten vaan...
Mun ehdotus: kisaan osallistuminen tehdään "virtuaalikiekoilla" ja kisan päätteksi katsotaan mikä on tilanne, kuka sponssaa ja ketä ja kuinka paljon. Ne, jotka kiekkoja ovat velkaa, voivat tarjota mitä tahansa kiekkoa palkinnoksi, mutta vastaanottajalla on oikeus vaatia bränikkä normileipä (eli ei mitään fundraisereita tai muita erikoisuuksia).
Joo hyvä näin ja eikös me viime vuonna vedetty samanlailla.
Avatar
surrapurra
Site Admin
Viestit: 2925
Liittynyt: Ma Loka 21, 2002 1:06
Oikea nimi: Hannu Lappalainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja surrapurra »

Kai me perinteisellä kaavalla mennään Tikkis?
- Jos hyppäät laskuvarjolla, eikä se aukea, ja ystäväsi ovat katselemassa, - niin voisi olla hauska temppu, jos esittäisit uintiliikkeitä -
Avatar
Tee8mu
Ching-King
Viestit: 589
Liittynyt: To Kesä 07, 2007 21:27
Oikea nimi: Teemu Malmelin
Paikkakunta: Nokia

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja Tee8mu »

Johnny Finland kirjoitti:
Poimis kirjoitti:Mun ehdotus: kisaan osallistuminen tehdään "virtuaalikiekoilla" ja kisan päätteksi katsotaan mikä on tilanne, kuka sponssaa ja ketä ja kuinka paljon. Ne, jotka kiekkoja ovat velkaa, voivat tarjota mitä tahansa kiekkoa palkinnoksi, mutta vastaanottajalla on oikeus vaatia bränikkä normileipä (eli ei mitään fundraisereita tai muita erikoisuuksia).
Joo hyvä näin ja eikös me viime vuonna vedetty samanlailla.
Jep! k:-)=
Avatar
tikkis
huru-ukko
Viestit: 8020
Liittynyt: La Loka 19, 2002 16:59
Oikea nimi: Markus Stigzelius
Paikkakunta: Äijänpelto

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja tikkis »

surrapurra kirjoitti:Kai me perinteisellä kaavalla mennään Tikkis?
Ei uskalla lähteä muuttamaan. Vanhat kuviot.
Avatar
Tuplabogi
Viestit: 51
Liittynyt: Ti Syys 30, 2003 15:35
Oikea nimi: Tommi Ylikulju
Paikkakunta: Helsinki

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja Tuplabogi »

Forecan ensimmäinen arvonta Staminaan: puolipilvistä, päivä: 16C, yö: 7C

Tuon arvauksen voisi lyödä lukkoon.
...hän on turistiluokan mies, kierroksen jälkeen nilkkojaan rapsuttaa...
Avatar
Top1
Viestit: 1379
Liittynyt: Ma Touko 08, 2006 9:00
Oikea nimi: Toni Toivonen
Paikkakunta: Vantaa

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja Top1 »

Tuplabogi kirjoitti:Forecan ensimmäinen arvonta Staminaan: puolipilvistä, päivä: 16C, yö: 7C

Tuon arvauksen voisi lyödä lukkoon.

Perinteisesti Staminassa on totuttu lämpimämpiin keleihin, joten odotamme seuraavaa arvontaa. 8)
Stamina survivor 2017
Avatar
Poimis
Viestit: 2306
Liittynyt: Pe Huhti 01, 2005 9:36
Oikea nimi: Sami Poimala
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja Poimis »

Poimis kirjoitti:Tätä menoa lumet on 19.4 veks.
Meno parani. Virallisesti lumet on veks 15.4. Radalla lunta taitaa vielä olla, mutta eiköhän me ihan Stamina-kelit taas saada.
Kivempaa fribaamista - http://fribakaveri.fi
Avatar
tikkis
huru-ukko
Viestit: 8020
Liittynyt: La Loka 19, 2002 16:59
Oikea nimi: Markus Stigzelius
Paikkakunta: Äijänpelto

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja tikkis »

Mun mielestä kaikki jotka maksoi Staminan Tali Open tilille on pääsiäishanuja.
Avatar
Top1
Viestit: 1379
Liittynyt: Ma Touko 08, 2006 9:00
Oikea nimi: Toni Toivonen
Paikkakunta: Vantaa

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja Top1 »

Poimis kirjoitti:
Poimis kirjoitti:Tätä menoa lumet on 19.4 veks.
Meno parani. Virallisesti lumet on veks 15.4. Radalla lunta taitaa vielä olla, mutta eiköhän me ihan Stamina-kelit taas saada.

Kumpula näyttää 0 cm. Helsinki-Vantaa 12 cm. k:-)=

PS.

Klo: 15:12, lunta H-V:a 6 cm. r-(

PPS.

23:54 H-V, virallinen lumenmäärä 2 cm, eli kahdessa viikossa, suli 70 cm. :shock:
Viimeksi muokannut Top1, Pe Huhti 15, 2011 22:57. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Stamina survivor 2017
junde
Viestit: 706
Liittynyt: To Elo 11, 2005 10:58
Oikea nimi: Mika Hallikainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Stam11na

Viesti Kirjoittaja junde »

Päivä iltasanoman mukaan on HIENOA keliä luvassa Stam11naaaaan...
Vastaa Viestiin