Stamina. Stamina, Stamina, Stamina! Täällä kun on nyt jo päästy hyvään fiilikseen ja Dizzy on noin järjestelmijän taholta kertonut näkemyksiään aiheesta, ajattelinpa hilata omankin tukkini tapuliin ja mutustella hieman menneitä. Tästä voivat sitten mahdolliset Stamina-neitsyet ottaa jotain mitä odottaa.
Omalta osaltanihan kaikki alkoi joskus jurakaudella, kun olin juuri aloittanut lajin ja joku hippi sanoi ihan pokkana, että "ilman muuta vaan Staminaan, siellä on hauskaa ja opit tuntemaan kavereita". Sekaisin lie ollut tämä, sittemmin hiljaiseloa skenellä viettänyt. Elämänmittainen riippuvuushan siitä seurasi.
Niin sitä aamuvarhaisella saavuttiin Taliin, missä iloisesti remuava joukko jo olikin fiilistelemässä tulevan päivän koitoksia. Ei siinä ensikertalainen tiennyt, mitä odottaa. Bussimatkan aikana kävi heti ilmi, että ihan mistä tahansa keikkadösästä ei ole kysymys. Viimeistään siinä vaiheessa kun kaiuttimista alkoi kuulua tarinaa traagisista kirvesmurhista, joita tälläkin paikalla on sattunut useita, alkoi mietityttää että mihin sitä oikein on joutunut.
Noh, kisa aloitettiin Kaivarista, joka on muuten juuri auringonnousun aikaan aivan uskomattoman upea paikka. Ensimmäinen rundi ventovieraassa porukassa ja rundin päätyttyä hyviä kavereita olikin sitten jo tusinan verran, miten lie edes mahdollista. Kenenkään heittosuorituksista ei kyllä jäänyt mieleen mitään, sen verta kovasti piti itse keskittyä siihen, että saisi Stingraynsa pysymään Suomen rajojen sisällä.
Seuraavana taidettiinkin sitten heittää Paloheinässä ja kanssapelaajienkin suorituksia alkoi seurata. Samassa ryhmässä sitten olikin nähtävissä koko lajin kirjo, aina pelitovereita päin heittelevästä syvällä itävaltalaisella aksentilla karjuvasta ihmispaholaisesta uskomattoman kauniisti putteria liidättävään maailmanmestariin. Oli siinä keltanokalla ihmettelemistä!
Mitä pidemmälle päivä etenee, sitä sairaammaksi meno bussissa yleensä äityy. Ja kolmannella radalla - kun alkaa jo vähän herätä ja seurata ympäristöään muutenkin kuin pelisuoritusten osalta, tulee pelaajakokouksessa helposti mieleen että tuolta omituiselta höpöttäjältä on kyllä tainnut tänä aamuna unohtua lääkitys. Ja ei, tässä tapauksessa se ei ole hyvä asia, eikä meininki ainakaan paremmaksi muutu iltaa kohti...
Erityisen mieleen painuvaa Staminassa on aina ollut keksiliäät korin paikat. Milloin on pelattu bussipysäkin sisälle, rantavahdin penkin alle, puun (!!) sisälle, lumivuoren päälle, rauniotalon ikkunasta sisään ja joskus jopa ihan oikeaan frisbeegolf-koriinkin. Poikkeuksellista se kyllä on ollut.
Ja jos ovat maalikorit olleen jännittäviä, niin myös varsinaisissa väylissä on riittänyt jälkipolville kerrottavaa. Milloin väylää ei käytännössä ole lainkaan, milloin heitetään 30 metriä alaspäin tai ylöspäin, joskus autotien yli ja onpa taidettu heittää moukarin heittopaikan sisäänkin. Tien ali menevää rumpua pitkin ei ole taidettu vielä pelata, sitä odotellessa...
Ja väylien välissähän on tietysti aina siirtymät, mitkä voivat nekin olla ikimuistoisia. Parhaimmillaan 1,5 kilometrin minimaraton - toivottavasti kerralla oikeaan suuntaan! Seuraava heittopaikka ei välttämättä ole siellä missä eniten odottaisi ja siirtyessä kannattaa pitää silmät ja korvat auki, koskaan ei tiedä mistä päin germaaninen Stratus tulee ja sivaltaa kaulavaltimoon ikävän arven.
Väliajoilla on usein luvassa leikkiä, laulua ja laskentoa, joskus myös lääkitystä vahvistetaan epämääräisillä napeilla. Pelko pois, nämä lääkkeet on ihmiskokeilla turvallisiksi todettu - Staminan jälkeen ainakin. Seuraavasta radasta saatetaan paljastaa jotain yksityiskohtia, kierrokseen varustautumiseen saatetaan antaa vihjeitä. Hauskinta siinä tietenkin on se, että koskaan ei voi tietää, milloin neuvosta kannattaa ottaa vaari, milloin mamma.
Stamina-päivä on myös yhtä suurta spekulaatioiden jatkumoa:
- pelataanko Paloheinässä?
- oliko Markkasella taas munkki?
- jaksaako Junde maaliin asti?
- kuka heitti parhaan rundin?
- muistikohan joku merkata seuraavan radan korien paikat?
- missä syödään?
- lähtikö taas joku ensikertalainen matkaan vain kahdella frisbeellä?
- selviääkö kaikki hengissä maaliin asti?
- kuka tänään uuvahtaa ensimmäisenä?
Monesti suurta spekulaatiota aiheuttaa myös sovellettavat säännöt: onko tämä ob? onko tuo mando? mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Tyypillinen aloittelijavirhe on pysähtyä miettimään asiaa jotenkin loogisesti. Kuten edellä mainittiinkin, pääsääntö on se, että jos voit sieltä heittää, se ei ole OB. Paitsi jos joku sekopää nimenomaisesti on mennyt mainitsemaan, että sweet spot siinä korin edessä on ob, niin sitten se on.
Yksi erityisen tärkeä asia, joka läheisesti Staminaan liittyy, on Tsingikammo. Vaikka kuinka olisit koko talven treenannut puttaamista, huomaat Staminassa noiden parhaiden ystäviesi ikäänkuin väistelevän puttejasi. Tulet heittämään monta katto-osumaa, monta alaraut... alakangasta, kiekkosi tullaan sylkemään ulos monta kertaa, se tuntuu menevän korin läpi... se lähtee jopa ihan päinvastaiseen suuntaan kuin mihin sen heitit. Väylä väylältä, rata radalta tunnet kuinka kunnioituksesi tuota jumalan siunaamaa kiekon karkotinta kohtaan syvenee syvenemistään, kunnes olet aivan pohjalla ja luovutat. "Ihan sama" sanot ja nakkaat kiekon sinnepäin huolimattomasti - ja se menee sisään! Seuraavalla reiällä luontosi punnitaan, annatko Tsinkulalle yliotteen vai oletko voittanut itsesi.
Tsingikammon voittamiseen ei ole mitään tietellistä menetelmää, jokaisen on itse löydettävä Oma Tiensä. Muista, Stamina on kestävyyskilpailu, jossa kohtaat kaikki sisäiset pelkosi.
Lopuksi vielä päivitys lumitilanteeseen.
24.3.2010 Lumen syvyys Helsingissä: 57 cm
25.3.2011 Lumen syvyys Helsingissä: 53 cm
4.4.2011 Lumen syvyys Helsingissä: 32 cm
Viime vuonnahan homma meni näin:
http://www.samipoimala.com/upload/stuff/stuff/lumensyvyys_hki.png Hieman ollaan tuosta jäljessä ja nyt jo jännitetään että koittaako ensimmäinen valkea joulu.
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy
UKK
Etsi
