Stamina 13 - paikka jaossa

[Dizzy]

Moi

Tässä on viime vuoden huhtikuusta asti kuultu erinäisiä avautumisia siitä, kuinka epäreilu Staminan sisäänpääsysysteemi on. Itse en tätä ymmärrä, koska meillähän on maailman paras järjestelmä - pankki tarjoaa satunnaisgeneraattorin jonka toimintaa ei pysty mitenkään ymmärtämään.

Toki olemme kehittyvä organisaatio ja mielellämme kuuntelemma kaikenlaista palautetta. Palautteen johdosta saatamme tehdä muutoksia sisäänpääsyarvontaan (kaikille Handelsbank-tilin avaajille vähän jännitystä. Mitenköhän se tänä vuonna menee...) Voi olla, että otamme koko homman vain (taas) hyvänä hupina.

Toisaalta ymmärrän tämän ahdistuksen, joka leviää tässä vuoden alussa. Bussiin pääsy on usein aikamoisen työn takana ja osallistujamäärää emme enää tule kasvattamaan (Saatamme jopa parilla paikalla karsia kisan sujuvuuden takia)

Vaikka bussiin pääsyyn on monta reittiä, reiluuden nimissä tehdään yksi reitti lisää: (Tulemme vetoamaan tähän parannukseen, kun itku bussin henkilölistasta alkaa)

Kisa paikasta Stamina bussiin alkaa nyt.

Palkinto: Varma paikka bussissa. Tähän ei kuulu paikan maksua tai mitään sponsorointia (ellei Eppu innostu) Kun Staminan ilmoittautuminen avautuu, on onnellisen voittajan nimi jo osallistuja luettelossa. Sitten pitää vaan rauhassa maksaa paikka ja homma on valmis.

Säännöt: Koska talvellla ei ole kiva heittää kiekkoa, tämä on kirjoituskilpailu. Kymmenettä vuotta kun eleltään, on Staminasta jo paljon tarinoita liikkeellä. Kerro siis omasi. Voi olla omakohtainen kokemus, huhu jonka on kuullut tai mitä tahansa siltä väliltä. Kunhan nyt jotenkin liittyy itse kisaan. Tähän ketjuun siis tarina ja olet mukana kisassa.

Kisan kesto: 6.2-28.2.2013

Voittajan valitsee täysin puolueeton raati kaikkien vastauksien joukosta.

Mukaan pääsyyn ei siis tarvita pelkästään nopeutta, työtä tai hyvää onnea. Älkää siis väittäkö, ettemme me välittäisi.

Anssi

[jwinterh]

Jaahas... Tämähän on mielenkiintoista. Nyt kun annetaan mahdollisuus päästä Stamina-bussiin ja aikaakin on niin kukaan ei näytä olevan kiinnostunut. Tähän voi tietenkin olla syynä se että kukaan ei keksi/muista mitään hyvää kirjoitettavaa kyseisestä reissusta koska on keskittynyt täysillä kisaamaan tai siihen toiseen puoleen. Mutta ei hätää, tässä ensimmäinen ehdotus kilpailuun:

Olen ollut 2 kertaa mukana Staminassa ja hauskaa on ollut, yritin tässä muistella mitä kaikkea kommelluksia olisi reitin varrelle kertynyt mutta kun ei tule mieleen. Joten, jotta poolikavereillanikin olisi mukavaa myös reissun jälkeen tai ihan kenellä vain, LUPAAN kirjoittaa tarinan päivästä nimeltä Stamina 2013. Alkaen aamu herätyksestä ja päättyen, noh, siihen saakka kun muistan. Lupaan julkaista sen 2 viikon sisällä kyseisen tapahtuman päätyttyä tänne foorumille. Kirjoitelmaan tulee poolikaverien juttuja ja kommelluksia sekä omia havaintoja yleisestä härdellistä.

Näin saadaan siis ainakin yksi tarina ensi vuotta ajatellen neitsyeitten luettavaksi.

Paikkaa odotellessa - Jani W

[protoni]

Suunnittelen yhden radan, jos alle kolme henkilöä vastustaa.

Ai... sen piti olla tarina. No...

Pari Staminaa on tullut voitettua, mutta karvasta kalkkiakin on tullut nieltyä. Uskoakseni olen kokenut kisan suurimman romahduksen. Pitkän päivän uuvuttamana - noutaja tuli Talin väylällä 18. Johdin kisaa ennen viimeistä väylää 6 heitolla, jonka takia takki oli auki ja fiilis oli kuin Berlusconilla. (mitähän mahdan tarkoittaa tuolla?)

Kuinka ollakkaan... Staminafinaalien vakiokasvo - Buzzz -pelaajien isä ja äiti - A. P. otti väylältä 4 heittoa ja itse otin 10. Yllätys... hävisin sudarin.

Eipä siinä mitään. Seuraavana vuonna A.P. otti hieman rekyyliä... Väylällä 2. kyseinen herra halusi välttämättä päästä koira-aitauksen yli. Ja pääsikin 4. yrittämällä. Siinä oli otettu revanssi jo kättelyssä.

Toisesta katkerasta tappiosta syytän erään optikon pimeänälölaitteita. Siitä myöhemmin.

[Johnny Finland]

Ei natsannu

[Juhanuha]

Kyllähän sitä vähän hävettää kertoa mutta eikös ne parhaat tarinat ole juuri sellaisia ja mitäpä sitä ei tekisi sen eteen että Staminaan pääsisi?

Viime Stamina on ainokaiseni ja kuten ainakin mukana olleet tietävät, sain paikan Frisbeepointin arvonnassa. Kisapaikan lisäksi mukaan tuli selviytymispakkaus. Paketti oli iso kylmälaukku jossa sisällä hiukan kisaevästä, suklaata ja erilaisia juomia.

Itse Stamina meni mukavasti, paljon hyviä ja hauskoja ratoja ja väyliä sekä ennenkaikkea hyvää seuraa. Pitkän ja aurinkoisen päivän aikana pitäisi nauttia paljon vettä ja taisi lounastaukoon asti hyvin se mennäkin, kunnes vesi vain loppui, eikä kaupastakaan tullut ostettua lisää. No juotavaahan sitä piti olla ja vesipullon sijasta pelikassista löytyi viinipullo. Ei hyvä.

Pitkä päivä, nestehukka ja väsymys ottivat loppuen lopuksi koville ja ihan viimeisistä hetkistä en olekaan varma mitä on käynyt (kuka voitti jne..) Puhelinkin katosi jossain kohtaa Talia ja sen yhden pelatun kierroksen lisäksi juoksin vielä kisan jälkeen toisen kierroksen Talin ympäri kanssapelurin soittaessa puhelimeeni. Puhelin sentään löytyi. Tässä kohtaa selviytymispakkauksesta ei ollut muuta jäljellä kuin laukku.

Kotimatkalla sitten otti Stamina miehestä voiton ja iski ns. paha olo kesken unien. Tulin muuten pirun kyydissä kotiin, jonka pullosta myös tuli otettua huikkaa... Onneksi mukana oli vielä selviytymispakkaus joka sitten tässä vaiheessa käytettiin ns. "loppuun asti" eli ei muuta kuin vatsanpohjalta täytteet laatikkoon ja unta palloon. Näin myös pirun punainen Audi säilyi vailla vahinkoja eikä edes tarvinnut pysähtyä matkalla.

Selviytymispakkaus siis oli nimensä veroinen, se auttoi selviytymään Staminasta ja sen aiheuttamista sivuvaikutuksista.

[tikkis]

vanhoja ... kerran pari TT:n nykyistä kunniajäsentä lähti Tukholmaan pelaamaan Stockholm Disc Golf Marathonia. Innostuivat niin, että kertoivat muillekin. Sit muut oli sitä mieltä, että kyllä Stadissakin. Nimi tuntui olevan koko tapahtuman vaikein asia. Siitä järjestettiin monta äänestystä.
Alla muutamia ehdotuksia:
TT GP
Talin Taisto
Frisbeegolf Kisat
Frisbeegolf Tapahtuma
Tali Annual Frisbeegolf Festival - TAFF
MeMuTa Open
MuTaMe Open
Frisbeegolf Festivaali
The first ever annual toxic frying spectacular saucer flying Kalle Kärki and the gang arranged hyper disc golf festival

Tässä nyt oli hieman alkumetrejä ... juttu muuten siitä kaukaisesta esikuvasta löytyy linkin takaa
http://www.algonet.se/~area46/svenska/n ... 0527.shtml

[Salkku]

"Someone else has already said it best. So if you can't top it, steal from them and go out strong."

Kyseisen lainauksen inspiroimana en kirjoita tarinaa vaan ryöstän muilta.

Sitten se tuli KEVÄT! ja kevään mukana Stamina 2010. Ehdin käydä pari kertaa heittämässä ennen staminaa, joten lähdin hyvillä mielin mukaan. Aamulla heräsin 04:10 puin, pakkasin tarvittavat kamppeet mukaan. Hain foorumilta hieman apua ja luin mitä kaikkea kannattaa ottaa mukaan, otin vaihto-sukat, -kengät, -paidan, vettä, pari olutta, kiekot ja muuta oleellista. Yöllä oli sitten satanut hieman räntää joka oli sulanut tasaisesti maahan, samalla oli tullut yöpakkanen joka oli jäädyttänyt ohuen kerroksen tienpintaan. Vermon parkkipaikalle kääntyessä pyöräni lähti menojaan ja iskeydyin asfalttiin parin kympin vauhdeista. Keräsin kamppeeni tarkemmin oloa miettimättä, bussista ei voinut myöhästyä! Päästyäni talin huipulle minulla oli jokunen minuutti aikaa joten tarkistin reppuni sisältöä ja omaa kuntoa, oikea polvi vuosi hieman verta, oikea kyynärpää vuosi enemmän verta ja myöhemmin ilmestyi kämmenen kokoinen mustelma, vasen käsi oli arka ja vasemman käden peukalosta lähti päivän mittaan puristusvoima. Avasin reppuni, ensivuonna tuon vain tölkkejä. Ensi töikseni heitin vaihtosukat roskiin, vaihtokengät ja -paita olivat märkinä. Tästä se lähti, Frisbeegolf urani paras päivä. Sama päivä avasi tosissaan myös tämän kauden jota olen heittämässä.

Tarkemmin katseltuna olinkin itse kirjoittanut kyseisen aikanaan. No mennään tällä ja odotellaan lumitilanne-statistiikkaa.

[Antero]

En muista vuotta tarkasti (koska olen jo niin vanha), taisi olla 2010 tai jopa 2009. Sinä vuonna pelattiin ensimmäisen kerran Vuosaaren jätekukkulalla.

Olin siinä vaiheessa jo denffannut, kuten kuuluukin.
Päätin kuitenkin olla empaattinen pelikavereitani kohtaan ja roudasin yhden chingulan aika korkealle sinne mäkeen.
Asettauduin mukavasti yhdelle isolle kivelle notkelmaan ja jäin sinne odottelemaan muiden suorituksia.
Sitten alkoikin kovaääninen arvosteluni, kuten "PASKA HEITTO" tai "ETKÖ TUON PAREMPAAN PYSTYNYT, SURKEAA" tai muuta vastaavaa ja erittäin kannustavaa.

Siellä korkeimmalla kukkulalla oli lintubongareita, jotka käänsivät putkensa minuun aina välillä.

Sitten tuli Teemu Malmelinin pooli, jossa pelasi Teemun lisäksi muistaakseni myös Olli Lipponen (en ole ihan varma), sama se.
Teemu heitti ihan päin persettä ja kiekko ei koskaan ruvennutkaan feidaamaan kohti koria, vaan kääntyi loivaksi annukaksi ja lensi n. 70m korista jonnekin louhikkoon.
Arvostelutuomari A. Erhiö palkitsi teemun perussetillä, eli "PASKA HEITTO" kommentilla.

Teemun vastaus oli nopea:
"Minä voin myös ihan oikeasti LYÖDÄ!"

Lintubongaritkin alkoivat nauramaan.
Teemu meni louhikkoon etsimään kiekkoaan ja kunnon Tallaajan tavoin teki siitä sitten kolmosen korttiin - eikä lyönyt.

_____________________________

Tarina kaksi:

Tämä tapahtui vielä aikaisemmin, olisiko ollut sitten 2007-2009 en tiedä (silloin pelattiin jossain Herttoniemen hyppyrimäkien luona).

Se rata oli hirveä.
Ylös, alas, ylös, alas ja sitten hetki tasaista ja taas ylös alas...
Olin aivan puhki jossain vaiheessa, ehkä noin puolessa välissä tai jotain.

Menin sanomaan poolille, että minä denffaan.
Siitä alkoi sitten se hirveä marina, etten saa tehdä sitä jne.
Sitä jatkui pari väylää ja minulta tivattiin useasti, ettenhän suunnilleen saattaisi poolia häpeään denffaamalla. (oikeasti ihme touhua).

Olimme sitten yhdellä tasaisella väylällä kun minun urani siihen asti PASKIN SUORITUS tapahtui.
Heitin (siis yritin) ihan tuiki tavallisen backhand heiton ja jotenkin vain unohdin päästää kiekosta irti.
Niin menin ja heitin taaksepäin ja osuin poolikaveria päähän kun hän seisoi n. 2m sivussa ja saman verran takana...
Kuului KOPS ja siltä kaverilta (en tuntenut) taisi lurahtaa lusikallinen housuun.
Meni ihan valkoiseksi, onneksi ei pyörtynyt.
Mitään vakavaa ei onneksi tapahtunut, lippis meni vinoon ja säikähti kunnolla.

Jere Heinolasta kysyi täristen "Olihan se vahinko?".
Siihen ei auttanut kuin karjaista: "Ei tietenkään, ja sinä olet seuraava! Tietenkin se oli vahinko!"
Kehtaisi *SENSUROITU YLLÄPIDON TOIMESTA* kysyäkin vielä.

Sitten ilmoitin denffaavani, eikä kenelläkään ollut kerrassaan mitään sitä vastaan...
Kumma homma, kun viisi minuuttia aiemmin suunnilleen rukoilivat, etten denffaa.

Pitääkö kertoa lisää? Kyllä näitä tarinoita muutama mieleen tulee.

[Antero]

Tarinointi näin kirjallisesti olikin aika hyvä idea!

Tämäkin tapahtui joskus siinä 2004-2007, paikka Leppävaaran urheilupuisto.

Poolimme pelaajat:
Minä
Eppu
Raul virosta
ja toinen virolainen, nimeä en nyt muista.

Peli eteni kuten poolimme koostumus antoi jo ymmärtää, vitsaillessa toisillemme.
Moni tietää ja moni ehkä arvaa, että Epulla on sanan säilä varsin hyvin hallussa.
Kun siihen lisää minun verbaalisen kanssakäymisen, on siinä poolikavereilla kestämistä.

Kaikki meni silleen jouhevasti ilman mitään suurempaa mainittavaa, kunnes saavuttiin ylämäkiosuudelle.
Oli Raulin puttausvuoro, hän oli todella vaikeassa asennossa lähes spagaatissa, toinen jalka korkealla ja toinen matalalla.
Sitten kuului siihen keskittyneeseen hetkeen nähden varsin kova kankaan repeytymisen ääni. KRIIITS.
Puttaajan housut repesivät juuri kuminauhasta kuminauhaan...
Poolissa kajahti samantien aivan räjähtävä naurunremakka, kaikki nauroivat, myös Raul.
Ehkä hauskinta asiassa oli se tosiasia, ettei hänellä ollut alusvaatteita lainkaan.

Reikä oli pelattu ja piti siirtyä seuraavalle, joka oli noin 150m ylämäkeen.
Siirtyminen tapahtui pururataa pitkin.
Juuri silloin Raulin harmiksi vastaan tulee tuiki tavallinen suomalainen lapsiperhe. Isä, äiti ja kaksi lasta.
Virolaisen ystävämme naama venähtää ja hän pyytää meiltä apua hänen ööh ulosantinsa näkösuojaksi.
Kävelemme siis niin, että minä ja se toinen virolainen kävelemme n. 30 cm hänen edessään ihan vierekkäin ja Eppu muutaman askeleen meidän edellä.
Olimme varsin omituinen näky ja perhe kiinnitti meihin välittömästi huomiota.
Eppu laittoi vielä pisteen ii:n päälle laulamalla riittävän kovaan ääneen "Viuhahhahtajaa"

Kun perhe oli mennyt, antoi Eppu hyvyyttään Raulille yhden pyyhkeen, jonka R viritti siihen etukuminauhaan näyttäen ihan intiaanilta.
Minä en voinut olla hiljaa ja niin hän sai uuden nimen: "Intiaanipäällikkö Vilkkuva Kikkeli"
Voi sitä naurun määrää.

Nostan kuitenkin hänelle hattua siitä, että hänen huumorinsa kesti tuon täysin ja siitä, että pystyi kokoamaan itsensä pelaten varsin hyvän tuloksen.


Tuolta samaiselta radalta muistan sen kun tulimme bussille ja bussin kylkeä vasten istui kaksi todella vihaista pelaajaa.
Olivat Maniacseja, taisi olla Joni ja Petri.
En ole ihan varma oliskohan se ollut Petri jonka peli ei ollut sujunut kovin hyvin
Istui siinä kuin myrskyn merkki muristen, oli varmaan potkinut laukkunsa jo moneen kertaan.


Tämä on varmaankin jo selvää teille kaikille: Jos pääset pelaamaan kanssani Staminaa, on sinulla suuri mahdollisuus olla osa vastaavaa tarinaa.

[Tee8mu]

Ekan viestin eka tarina oli 2011, toka tarina 2009.

[Fallafel]

Toistuva kertomus viime vuosien Staminoista: En ehtinyt mukaan. Nyyh-pyyh, norsunkyynel.

[Top1]

Katseeni harhailee bussin etuosassa ja nauliintuu punaisena hehkuvaan ledkelloon, jonka näytöllä palaa 09:00. Kädessäni on korkkaamaton kossupullo, euro-, eli perhekokoa. Epäusko näkyy aivan varmasti kasvoiltani. Vieressä oleva herrasmies, saksalaisittain suomea murtava, Anteroksi itsensä esitellyt, nauraa hennosti. Tuon naurun, olemme kaikki Tali Openin pelanneet kuulleet niin monesti tämän jälkeenkin. JOtenki tuo ääni on ahdistava, aivan kuin, en tiedä.

Vain tunteja aikaisemmin, olin parkkeerannut uskollisen, ruotsalaisvalmisteisen ratsuni kaatopaikalle, vieläpä vapaaehtoisesti. Moni, liian moni, oli varoitellut autoilevan päivän, voivan olla sietämättömän pitkä. Miksi, miksi en ollut ymmärtänyt vihjeitä, saati suoria toteamuksia?

Aamukasteinen Iso-Huopalahden kaatopaikka oli jäänyt taakse ja linja-auto kyyti, kuljettanut tietämätöntä ensikertalaista, kohti auringon-nousua. Bussin –oli päätteisistä yhdisteistä aromikas ilma oli kirvellyt nenää jo alkumetreistä, eikä punahehkuinen kello, ollut ainoa punoittava objekti kansoitetussa liikennevälineessä. Viihdepelaajia, kilpapelaajia, ensikertalaisia ja Eppu, tuo punatukkainen Tallaaja-Shamaani, jonka tarinat lukuisista, seuraavassa kohteessa puukoin, kirvein ja lyömäesinein tapetuista henkilöistä oli saanut ilmeet vakaviksi, ainakin ensikertalaisella.

Elettiin armonvuotta 2007 ja Stamina oli käynnistymässä, keräten uhmaa puolinukkuvaan bussiin. Missä mennään, minne pysähdytään ja mitä pelataan. Jyvät, akanat, väsyneet ja denffarit tultaisiin erottelemaan armotta ja bussissa tulisi olemaan näitä kaikkia. Ei välttämättä tasaisesti, mutta kaikkia, doubingin tasosta välittämättä.
Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Kaivopuisto, Helsingin silmää tekevien ilta- ja aamulenkkien kohokohta. Paikka, jossa koiratkaan eivät kehtaa paskoa pientareille, ilman, että emännän kassista löytyy ekomuovinen pussukka, jolla tuon kallisarvoisen läjän voi siirtää turvallisesti pois porvarin anturan ulottumattomiin. Mitä kettua Tallaajien Staminasiipi oikein ajattelee? Ei täällä nyt ainakaan pelata voi! Vai voiko? Ei kai? Kyllä! Silloin oli vielä City-Kaneja, joita Korkeasaaren ahnaat pyssymiehet eivät olleet saalistaneet Leo leijonan evääksi ja ketterästi ne toimittivatkin puistoon kaksitoista koria, joihin voisimme kilvoitella ja paremmuuttamme erotella.

Kierroksesta tuli ikimuistoinen. Hienoja väyliä, kauniita putteja ja salskeita urheilijoita. Ainoa miinus oli kadonnut kiekko, tuo jumalainen keltainen, niin monesti iloa heittäjälleen tuonut keltainen Discraftin Storm. Kiekko jonka lento-ominaisuudet ovat vertaansa vailla, ja jonka pohjaan oli kirjailtu kaikki oleellinen elämäni ensimmäisestä holarista. Heitosta, joka oli suoraakin suorempaa lentävällä kiekolla heitetty pommihyssenä, tuulen armiollisella avustuksella ketjuihin. Kiekkomalli, jonka legenda elää, mutta valmistus oli lopetettu vuosia sitten. Poppelin oksa, nyt jo toivottavasti lahonnut, ohjasi kiekon yli punakivisen muurin, ranskan maaperälle minulle kerrottiin, valtakuntaan, missä suomen lait eivät päde. Mennyttä kalua, takaisin on turha uneksia. Ei ollut ensimmäinen kadottamani kiekko, ei viimeinen, edes Staminassa, mutta…

Kierros oli pelattu ja siirrytty bussiin matkaamaan kohti seuraavaa elämystä. Eppu oli jälleen mikrofonissa kertoen tarinoita, mitä erilaisimmista tavoista, joilla miehiä, naisia ja lapsia oli tapettu seuraavassa pelipaikassa. Kysäisi noin ohimennen, aivan kuin sivulauseena, oliko kukaan vieraillut edellisen kierroksen aikana ranskassa. Konkarit tajusivat pitää kätensä syvällä taskuissaan, mutta ensikertalainen, joka edelleen kuivaili kyyneliään menetetyn rakkaansa takia, nosti hennon kätensä pystyyn. Tämä osoittautui virheeksi numero kaksi (ensimmäinen oli auto). Koska ranskassa käyntiin kuului kuulemma oleellisena osana Tax-Free ostokset, jotka olin hädän hetkellä unohtanut tehdä, ojennettiin käteeni tämä jo tutuksi tullut pullo, jaloa suomalaista kulttuuriperintöä.

Nyt istun siis bussissa, tuijotan kelloa, joka vaihtuu osoittamaan 09:01 perhekossu kädessä, autonavaimet taskussa ja saatesanat, “tyhjennettävä seuraavan kierroksen aikana, poolikavereiden avustuksella.” kaikuessa korvissani ja tiesin, että päivästä tulisi pitkä.

Helvetillinen naurun räime päässäni yltyy ja herään hikisenä painajaisestani, unesta, joka on totisinta totta ja toistuu kevät-talvisin. Uni, joka muistuttaa minua lähestyvästä spektaakkelista, olisikohan ilmo jo auki. Avaan silmäni ja suljen herätyksen, Anteron nauru kaikkoaa ja on aika tarkastaa tallaajat.org.

[Jardel]

Nyt kun Toni avautui omista painajaisistaan, niin minäkin tohdin kertoa oman yöllisen tarinani. Vaikka en pysty osallistumaan Staminaan muun vähäisen elämän häiritessä harrastuksia, niin tämä tarina piti lähettää.

En ole koskaan osallistunut Staminaan. Se olkoon hyvä aloitus tarinalle, joka alkoi siitä kun luin avoimesta Anssi Sahri Stamina kirjoituskilpailusta. Viaton viestin lukeminen jätti jälkensä aivoihin ja se alkoi kummittelemaan unissa. Unessa ensimmäinen rata oli sijoitettu jonnekin ladulle, ehkä Paloheinään. Yksi väylä oli latujen loppulaskussa. Se heitettiin laskemalla suksilla alas. Kiekon sai heittää niin kaukaa tai läheltä kuin mahdollista. Myös vauhti oli vapaa. Heitosta sai pisteitä hyvin monimutkaisen kaavan perusteella, johon liittyi nopeus ja etäisyys sekä tietysti se menikö heitto sisään. Joka heiton jälkeen n.10 hengen äijäporukka kokoontui kinastelemaan annettavasta pistemäärästä. Ja sitten yksi nainen päätti pistemäärän kyllästyttyään touhuun. Tämän pistelaskujärjestelmän johdosta Stamina kesti kaksi päivää. Toinen uneeni ilmestynyt väylä oli jossain veden äärellä. Sen pelaaminen maksoi 29,90€. Hinta muodostui siitä, että se pelattiin vedessä ja sisälsi uimakoulun. Kun olin maksamassa väylää muistin, että osaankin uida. Nyt Väylä maksoi vain 90 senttiä. Sillä sai Stamina leimalla varustetun uimalakin.

[kaka]

Vai ei ole Jarkko koskaan ollut Staminassa? Sitten unesi tulevat suoraan Tallaajakunnan kollektiivisesta piilotajunnasta, sillä kuvaus on varsin realistinen.

[hehtaarikäsi]

Ensimmäinen stamina (kutsuttiinko sitä staminaksi?) oli hieman erilainen kuin nykystamina. Niinkuin ennenvanhaan hiihdettiin kouluun kesät talvet, ajettiin tuolloin omilla henkilöautoilla radalta toiselle. Näihin autoihin tarvittiin tietysti ajokuntoiset kuljettajat. Toista se on nykyään kun palkattu henkilökunta kuljettaa paikasta toiseen. Tämän ensimmäisen staminan osallistujat mahtuivat istumaan yhteen samaan pitkään pöytään lounaalle Ukko-Munkkiin. Ei ollut huutelua vieraisiin pöytiin ja kettuilua huonoista tuloksista vaan herrasmiesmäisesti nautittiin ravintolan antimia ja kehuttiin kanssapelaajia.

Nykystaminoista muistuu mieleeni mad-housessa pelattu kierros. Poolikaveri (taisi olla joku Heinolan lahja maailmalle, Jere tai Jesse) oli jollakin ansioilla - vai rangaistukseksi - saanut puhemies Epulta rektaalipullon asianmukaisine letkuineen. Pullo oli hygieniasyistä täytetty spiritus fortuksen tapaisella aineella. Reilu poolikaveri tarjoili voitoistaan oraalisesti pullon täytettä, pulloa piti tietenkin roikottaa korkealla ilmassa ja letkulla annostella sopivaa määrää nestettä suuhun. Samaan aikaan aidan toisella puolella siiviiliväestöä oli aamuisella polkupyörälenkillä. Päät kääntyivät ja ilmeet olivat heillä epäuskoisia ja pyörät eivät meinanneet tiellä pysyä. Mitäköhän ihmettelivät? Muovinpalasia heittäviä salskeita urheilijoita? Taisivat vaan olla entisiä asukkeja.

Stamina, tuo voimia koitteleva tapahuma. Eräänä vuotena parikin pelaajaa oli tallannut niin ahkerasti pitkin vaikeita ja haastavia ratoja että posket olivat päässeet hiertymään. Kovasti talkkia huudeltiin ja pyydeltiin. Isot miehet. Talkki on tarkoitettu lapsille. Se että saatiinko talkkia poskivalssin hiertymien hoitoon ei ole tallentunut verkkokalvoilleni. Ehkäpä hyvä niin. Saapahan nukuttua öisin seuraavaa Staminaa odotellessa.