Draivikoulu Taliin

Yleistä friba-läppää.

Valvojat: Mini-Nieminen, Chukie, Hallitus

Avatar
buzzisti
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Heinä 12, 2013 17:45
Oikea nimi: Teemu Tuominen

Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja buzzisti »

Ehdotus:

Tallaajat voisivat järjestää kerran vuodessa tai jos kiinnostusta olisi enemmänkin miksei useammankin kerran vuodessa. Ainakin 7k:llä on vastaavaa toimintaa, muillakin ehkä? Itse olisin ollut ja oikeastaan edelleenkin olisin valmis maksamaan siitä, että lajissa edistyneemmät näyttäisivät paremman tekniikan saloja pientä korvausta vastaan.

Perustelut:
1) Aloittelijat oppisivat nopeammin ja turvallisemmin hyvän draivaamisen perusteet. Vähentäisi loukkaantumisriskiä huomattavasti sekä helpottaisi valtavasti pelin yhden ison osa-alueen opettelua. Ei tulisi samaa kuin itsellä kävi, että oppii ensin heittämään väärällä/huonolla tekniikalla, josta pitää oppia pois oppiakseen paremman tilalle. Mitä on seurannut foorumeja ja puhunut muitten aloittelijoiden kanssa niin tuntuu olevan melko tyypillinen (ja valitettava) toimintamalli.

2) Toisi seuralle lisää rahaa jos tuosta ottaa kohtuullisen korvauksen esim. 10€/20€ muilta ja Talin Tallaajien jäseniltä vaikka sen 2€/5€. Moniko Tallaaja haluaa/tarvitsee tällaista onkin sitten eri asia, mutta ehkä jotkut pitäisivät tätä myös lisäarvona jäseneksi liittymiselle.

3) Draivikoulussa voisi opettaa myös nippelitietoa ja lajin etikettiä täysin vasta-alkajille (ratojen siisteys, turvallisen avaamisen periaatteet jne.)

Mitäs mieltä olette?
Basistille tuubakin on lyömäsoitin
Avatar
Poimis
Viestit: 2306
Liittynyt: Pe Huhti 01, 2005 9:36
Oikea nimi: Sami Poimala
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja Poimis »

buzzisti kirjoitti:Mitäs mieltä olette?
Hyvää mieltä. Tarkoitus olisi elokuun aikana järjestää ensimmäiset koulutukset, kunhan saadaan pahin kisakausi pois jaloista, niin on osaavia opettajia vapaalla :)
Kivempaa fribaamista - http://fribakaveri.fi
Avatar
buzzisti
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Heinä 12, 2013 17:45
Oikea nimi: Teemu Tuominen

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja buzzisti »

No hitto, harvoin minun ehdotukseni saavat näin nopeasti positiivista vastakaikua. :o

No ei vaiskaan, hyvä että oli huomattu jo aiemmin tälle olevan tilausta. Sitten kun koulutuksen aika on niin täytyypä raahautua paikalle vaikka väkisin. Very good indeed!
Basistille tuubakin on lyömäsoitin
JanneRäsänen
Viestit: 326
Liittynyt: Ma Touko 02, 2011 15:33
Oikea nimi: Janne Räsänen

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja JanneRäsänen »

Jos liiton sivut toimisivat, siellä voisi pimp my drive viestiketjuun laittaa videon, josta voi saada kritiikkiä. Toinen paikka on www.discgolfreview.com. Ainahan voi kysyä vinkkejä, kun näkee jonkun heittävän. Tämä on ilmaista ja hyvää peeärrää lajille. Mielestäni ilmaisuudellekin on pointtinsa, kun se alentaa kynnystä tulla lajiin ja pysyä siinä, kun kehitystä saa toivottavasti aikaan heittämisessään. Molempi parempi, massit seuralle ja varsinainen sessio mahdollsitaa syvemmän perehtymisen asioihin. Puhumattakaan aikataulujen järkkäilystä.
Avatar
buzzisti
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Heinä 12, 2013 17:45
Oikea nimi: Teemu Tuominen

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja buzzisti »

Tarkoituksena onkin ollut laittaa omaa räpellystä videolla ja pyytää kritiikkiä tuolla frisbeegolf-foorumin apuja avaukseen osiossa. Mutta silti paikan päällä henkilökohtaisesti annettu palaute on minusta tärkeämpää kuin videoitten katsominen, tekniikoista lukeminen ym.

Konkreettinen esimerkki siitä on että viime viikolla uskaltauduin viimeinkin Talin viikkokisoihin ja vaikka omat heitot olivatkin aikamoista kuraa ja tulos sen mukainen niin sain paljon apua ja hyviä vinkkejä todella hyviltä heittäjiltä (upeasti kokeneemmat tyypit jaksoivat sietää amatöörin räpeltämistä, kiitos siitä heille) ja jonkin verran on ollut parannusta havaittavissa omassa heittämisessä. Paljon enemmän silti kuin, että olisin yrittänyt tuottaa vastaavia rykäisyjä kuin mitä katsonut maailman huippujen tekevän. Kokenut pelaaja näkee heti selkeitä juttuja, varsinkin niitä pieniä juttuja, joihin kiinnittämällä huomiota saa heti suoritukseensa lisää poweria. Eli kyllä sille on silti oma paikkansa että saa ihan paikan päällä "livenä" opastusta.

Ja minusta ainakin on ihan paikallaan, että seura saa korvauksen siitä että sen jäsenet vaivautuvat tekemään tällaista palvelua kokemattomammille heittäjille. Ei ole ilmaisia lounaita mutta halpoja saattaa löytyä...
Basistille tuubakin on lyömäsoitin
Avatar
Antero
Iso ja äänekäs
Viestit: 3927
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2003 19:49
Oikea nimi: Antero Erhiö
Paikkakunta: Sporakiskojen varrella
Viesti:

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja Antero »

Joka vuosi opetan täysin aloittelijoille perusheittotekniikkaa ilmaiseksi aina kun minulla on aikaa ja näen "rävellystä" tapahtuvan.
En ole mikään varsinainen "ammattilainen" (niin hyvä heittäjä kuin esim. Sami Poimala), mutta osaan kyllä opettaa perusheittotekniikan.

Olisi oikein suotavaa, että seuramme jäsenet tekisivät tuota samaa aina silloin tällöin kun Talissa hengaavat.
Vie aikaa sellaiset 15-30 minuuttia, antaa hyvän mielen itselle ja vielä paremman muille.

Toki saa koulutuksesta rahaakin ottaa, jos joku haluaa/suostuu siitä maksamaan.
045-132 2935
antero.erhio at gmail.com
International DNF
Sadonkorjuu World Champion 2012
Christian
Viestit: 7
Liittynyt: To Heinä 11, 2013 19:39
Oikea nimi: Christian Hovilainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja Christian »

Kuulostaa hyvältä!

Itse olen viskellyt kiekkoja vuodesta 2009, mutta kuraa se on edelleen (vaikka tänä vuonna olen heitellyt omat enkat stadin jokaisella baanalla) joten henkilökohtainen apu paikan päällä olisi kyllä korvaamatonta. Täytyy ehkä itsekin uskaltautua viikkokisoihin josko sieltä sais jotain vinkkejä r-(
TMS
Viestit: 242
Liittynyt: Pe Maalis 18, 2011 12:01
Oikea nimi: Toni-Mikael Syrjänen

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja TMS »

Christian kirjoitti:Kuulostaa hyvältä!

Itse olen viskellyt kiekkoja vuodesta 2009, mutta kuraa se on edelleen (vaikka tänä vuonna olen heitellyt omat enkat stadin jokaisella baanalla) joten henkilökohtainen apu paikan päällä olisi kyllä korvaamatonta. Täytyy ehkä itsekin uskaltautua viikkokisoihin josko sieltä sais jotain vinkkejä r-(
Tänään olisi eka mahdollisuus osallistua viikkokisoiihin, tervetuloa!
Avatar
buzzisti
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Heinä 12, 2013 17:45
Oikea nimi: Teemu Tuominen

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja buzzisti »

Mitäs tälle draivikoululle kuuluu? Elokuu kohta jo puolessa välissä (vaikka kausi nyt jatkuu niin kauas kunnes lumet/monsuunisateet tulevat)?
Basistille tuubakin on lyömäsoitin
Toffo
Viestit: 7
Liittynyt: Ma Elo 19, 2013 18:39
Oikea nimi: Tarja Vartiainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja Toffo »

Koulutukselle on tilausta. Tiedän itseni lisäksi monta henkilöä, jotka haluaisivat oppia oikeita heittotekniikoita.
Jos draivi, putti yms. kouluja tulee, niin pistäkää infoa tulemaan!
JanneRäsänen
Viestit: 326
Liittynyt: Ma Touko 02, 2011 15:33
Oikea nimi: Janne Räsänen

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja JanneRäsänen »

Ei ole ollut mitään vakituista vuoroa pyynnöstä on pidetty. Minä ja poimis on vedetty lajiin opastuksia aiemmin ainakin. Huomenna olisi aikaa jos sinulle tai pienelle ryhmälle sopii. Isoa ryhmää on hitaampi ja tehottomampi opastaa kuin henkilökohtaisena opastuksena.

Tosin viideltä alkaa firmagolf.
Viimeksi muokannut JanneRäsänen, Ti Elo 27, 2013 15:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
norppa86
Viestit: 54
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2012 11:36
Oikea nimi: Jori Nurminen

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja norppa86 »

Minä olisin valmis tulemaan huomen, vaikka yksin :D.. Monelta siellä olisi osaava henkilö paikalla??
TONNI KÄTEE JA KÄNNI TOTEE
JanneRäsänen
Viestit: 326
Liittynyt: Ma Touko 02, 2011 15:33
Oikea nimi: Janne Räsänen

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja JanneRäsänen »

Ai pahus kuka osaava saataisiin sinne apuun hehe. Riippuu vähän siitä montako tulee ja milloin kaikille sopii sekä firmagolfista. Se alkaa viideltä. Mulla on aika vapaa aikataulu kun vain iltaan ei mene. Itse asiassa aamupäivä sekä päivä on helpompaa töiden unirytmin takia. Eli aikataulu on sopimuskysymys.
JaakkoR
Viestit: 160
Liittynyt: To Huhti 23, 2009 19:05
Oikea nimi: Jaakko Räikkälä
Paikkakunta: Helsinki

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja JaakkoR »

Huomenna keskiviikkona on 17:00-18:00 harjoittelualue varattuna yritystilaisuutta varten.
JanneRäsänen
Viestit: 326
Liittynyt: Ma Touko 02, 2011 15:33
Oikea nimi: Janne Räsänen

Re: Draivikoulu Taliin

Viesti Kirjoittaja JanneRäsänen »

Aikataulullisesti se ei kai ole hirveä ongelma kun parkkipaikan harjoituskorin luona voi putata ja lähestyä sillä välillä.
Vastaa Viestiin