Maaliverkot laulaa 2007-08

Tänne muuhun kuin frisbeehen liittyvät viestit

Valvojat: Mini-Nieminen, Chukie, Hallitus

hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Jatketaan nyt vielä Arsenalistakin, ettei homma jää kesken. Eli vielä on arvioimatta hyökkäys arsenaali. Adebayor, Walcott, van Persie,Bendtner,Eduardo olivat hyökkääjät millä kausi aloitettiin. vanPersie pelasi 7 ekaa ottelua, tehden 5 maalia, ja olikin paria viimestä ottelua lukuun ottamatta loukkaantuneina. Walcott istui alkukauden penkillä, ja kentille päästyään pelasi usein laita linkkinä. Eduardolta meni alkukausi penkin päällä, ja vaihdosta kentälle päästyään haki pitkään tuntumaa valioliiga vauhtiin. Ja juuri kun hän murtautui avaukseen maalihanojen auettua, murtautui hänen sääri luunsakin. Ja loppukausi lasaretissa. Tohon pahaan loukkaantumiseen kulminoitui myös Arsenalin alamäki.
Tuittupää Bendtner pääsi aina silloin tällöin kentälle, tehden aina silloin tällöin maalinkin. Kaverissa on varmasti aineksia, mutta päässä lotisee sen verran, että onnistuuko hän milloinkaan Arsenalin vakio hyökkääjäksi nousemaan. Adebayor yllätti sitten kaikki, tekemällä maaleja liukuhihna tyyppisesti huonolla prosentilla. Nimittäin paikkoja oli tuhlattavaksi asti. Togolainen on kova tekemään duunia, ja pitkänä pelaajana suojaa hyvin palloa. Multa meinasi mennä hermot sen paitsioiden kanssa, samoinkun yksi vastaan yksi tilanteiden jatkuva sössiminen.
Hyökkäys kalusto joukkueella oli mielestäni repaleinen sekasikiö.

Adebayoria ollaan kovasti viemässä Milaniin, ja Barcelonaan. Ja hintakin varsin kova. Mahdollisessa myynnissä on sekä hyvää, että huonoa. Taloudellisestihan se olisi Arsenalilta hyvä veto, mutta minkalaisen signaalin se antaa joukkueen pelaajille, jos paras maalin tekijä myydään pois. Ja kun Flamini on jo myyty, ja Hleb on seuraava?, niin ei pitkän tähtäimen rakentamisesta ole merkkejä. Mutta noin pelillisesti ajatellen, niin Adebayorin rahoilla saisi ostettua vähintään saman tason kvereita parikin kappaletta, esim. Arshavin, ja Martins.

Jossain vaiheessa arvioni myös Arsene Wengeristä, ja Arsenalin tulevaisuudesta.

-väykkä-
Avatar
Antero
Iso ja äänekäs
Viestit: 3927
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2003 19:49
Oikea nimi: Antero Erhiö
Paikkakunta: Sporakiskojen varrella
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Antero »

roksa kirjoitti:
Tämä menee taas ihan sivuraiteille otsikoinneista, mutta kun juttu pitkittyy se mutkistuu :roll: ja onhan tässä taas pieni maailma, kun itse olin aikoinani röissä Kapfenbergin ja Bruck an der Murin viereisessä pikku kylässä nimeltä Thörl. Kyseiset kaupungitkin tuli katsastettua. Seudulta löytyi myös oikeakin järvi ainakin Mariazellista. Kylässä oli kirkko, jossa voi rukoilla ihmeitä, kuten että BM voittaisi mestareiden liigan :shock:
Tämähän on "yleiset jorinat" otsikon alla, joten ei kait haittaa jos vaikka mennään hieman aiheesta sivuun. :P

Äitini on kotoisin Kapfenbergistä. Kämppämme on kylässä nimeltä "Oberdorf am St. Katrein", eli Kapfenbergin ja Bruckin välistä lähtee tie kohti vihreää järveä (Tragöss). Sitä tietä noin 15 km ylöspäin, ja vasemmalla on sellainen kalkkikivilouhimo - sen takana. Ihmeen äänetön paikka, vaikka 50m päässä on kivilouhimo...

Olitkos töissä siinä Norske Skogilla?

Ja vielä siitä Mariazellin kirkosta. Siellä voi toki rukoilla mitä vaan, kuten vaikka Oulun nimittämistä Suomen pääkaupungiksi. :wink:

Bayern tulee voittamaan lähitulevaisuudessa mestarien liigan, sitä ei tarvitse rukoilla.
Mariazell paikkana on kyllä kaunis, mutta taitaa olla aika turismin pilaama paikka nykyään. Se kirkko on kunnon katolilaiseen tapaan pramea, eli antaa kansan nähdä nälkää - sillä ei ole niin väliä. Tärkeää on, että kirkossa on kultaa ja jokin "pyhäinjäännös"...
045-132 2935
antero.erhio at gmail.com
International DNF
Sadonkorjuu World Champion 2012
roksa
Viestit: 26
Liittynyt: Su Joulu 19, 2004 11:06
Oikea nimi: Kaajakari Riku

Viesti Kirjoittaja roksa »

Väykkä: Arshavin taisi haaveilla Epsanjaan muutosta.. tosin Chelsea voinee myös kaapata miehen puoliväkisin. Wenger oli kyllä katsomossa jo seuraamassa miehen otteita 8) . Itse en valitettavasti nähnyt, kun mies oli huilivuorossa Epsanja - Rossija pelissä - osaI, jonka siis kävin katsomassa livenä. Mulla ois tuohon ottelupariin nyt pari lippua myynnissä, halvalla lähtis :lol:

Antsu: uskossa on hyvä elää..

Penng:n vaijeri & kaapelitehtaalla olin.
hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Wengerin piti ostaa Arshavin kai jo viime tammikuussa, mutta tarkan punnan miehenä ei silloin raaskinut,ja nyt se lienee jo myöhäistä. Arshavin kai itse haluaa Barcelonaan, mutta kuten Riku jo kirjoitti, niin saattaapi käydä niin että Chelsean venakko omistaja heittää sen verran puntia ja mafiaa peliin että kisojen kuuma nimi pelaa tulevan kauden Lontoon rikkaimmassa jengissä.
Avatar
Antero
Iso ja äänekäs
Viestit: 3927
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2003 19:49
Oikea nimi: Antero Erhiö
Paikkakunta: Sporakiskojen varrella
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Antero »

Saksa finaaliin!

Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!

Bayern 3, turkki 2. Kaikki Saksan maalintekijät Bayernin pelaajia.
Siiiiiiiiistiiiiiiiii!

Vastaan tulee varmaankin yllättäjä, eli Venäjä. Saksa voittaa loppuottelussa ryssät 2-1.

Espanja vie pronssia 2-1.

"Ennustaja-Erhlö" iski jälleen.
045-132 2935
antero.erhio at gmail.com
International DNF
Sadonkorjuu World Champion 2012
PeQu
Viestit: 71
Liittynyt: Ti Touko 23, 2006 11:03
Oikea nimi: Pekka Anttila
Paikkakunta: Esbo

Viesti Kirjoittaja PeQu »

Antero kirjoitti: Espanja vie pronssia 2-1.

"Ennustaja-Erhlö" iski jälleen.
Toi ei ainakaan taida osua.
Kuva
hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Yllättävän tiukoille pani Turkki Saksan. Alkuun jopa näytti siltä että saksalaiset lähtivät takki auki matsiin. Pelihän oli kuitenkin tapahtuma rikas ja vauhdikas, jatkaen näin EM-kisojen meininkiä. Italia oli ainoastaan tuttuun tyyliin paskapuolustuspelaamisorientoitunut jengi, ja Ranska muuten vaan tuhottoman tehoton nyhverö.
Olen todellakin nauttinut Venäjän pelistä, ja useat pitävät niitä illan suosikkina, mutta jotenkin musta tuntuu, että Espanja venyy tällä kertaa finaaliin asti, voittaen sitten Saksan 1-0.
Ja tosiaankin Anteron valtavan Valtava, mietipä vielä kerran tota pronssin kohtaloa!
Asiasta kolmanteen, kai Antero on Tali Openissa hommissa, jos olet, niin toivottavasti oot taas nauramassa 18 saaressa.

-väykkä-
letiss
Viestit: 111
Liittynyt: Ti Elo 28, 2007 9:08
Oikea nimi: jouni leskinen

Viesti Kirjoittaja letiss »

Antero kirjoitti: Espanja vie pronssia 2-1.

"Ennustaja-Erhlö" iski jälleen.
Ei kai pronssipeliä pelata ? Anterolle kiitos eilen soitosta koskien
Surgeani !

lisäys: muutkin oli näköjään jo pronssipelistä kirjoittanut. Katsoin
vain Anteron vikan viestin, että voin replyllä kiittää kiekostani.

tv jone
Avatar
tikkis
huru-ukko
Viestit: 8020
Liittynyt: La Loka 19, 2002 16:59
Oikea nimi: Markus Stigzelius
Paikkakunta: Äijänpelto

Viesti Kirjoittaja tikkis »

hyzer kirjoitti:YAsiasta kolmanteen, kai Antero on Tali Openissa hommissa, jos olet, niin toivottavasti oot taas nauramassa 18 saaressa.
Siellä on molemmat ( Antero ja Vesa) heittohuumorin ystävät "hymyilemässä".
Jani
Viestit: 641
Liittynyt: Ti Touko 11, 2004 11:24
Oikea nimi: Jani Nevantausta

Viesti Kirjoittaja Jani »

hyzer kirjoitti: Asiasta kolmanteen, kai Antero on Tali Openissa hommissa, jos olet, niin toivottavasti oot taas nauramassa 18 saaressa.

-väykkä-
Joskus ihmettelin, miksi Anterolla ei ollut punaisessa kyltissä hymynaamaa. Ehkä tällä kerralla.
Avatar
Antero
Iso ja äänekäs
Viestit: 3927
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2003 19:49
Oikea nimi: Antero Erhiö
Paikkakunta: Sporakiskojen varrella
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Antero »

Okei, Pepet pääsivät finaaliin.

Pelkään pahoin, että Saksa saa todella kovan vastuksen espanjalaisista. Toivon kuitenkin, ettei vastus ole liian kova. Nyt olisi hyvä hetki katkaista tuo Espanjan tappiottomien otteluiden sarja.

Pronssia ottaa itänaapurimme, joka tulee rökittämään trrrrkkilaiset oikein kunnolla.
045-132 2935
antero.erhio at gmail.com
International DNF
Sadonkorjuu World Champion 2012
hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Toivottavasti Espanja tajuu jo ottaa Fabregasin avaukseen!
Ja toivottavasti Antero jo tajuu ettei pronssi ottelua pelata :twisted:
-väykkä-
Avatar
Antero
Iso ja äänekäs
Viestit: 3927
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2003 19:49
Oikea nimi: Antero Erhiö
Paikkakunta: Sporakiskojen varrella
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Antero »

hyzer kirjoitti:Ja toivottavasti Antero jo tajuu ettei pronssi ottelua pelata :twisted:
-väykkä-
Aijaa?
Eikö sitä todellakaan pelata?
Häh? Miksei?
Todellakin, Telkku.comissa ei ole huomiseksi merkitty ottelua... :?:

Mikäs se sellainen EM-kisa on, ettei pronssista pelata?
Koska tämä on muuttunut, vai onko jalkapallossa aina näin?
Tämä on kyllä musta-aukko minulle.
045-132 2935
antero.erhio at gmail.com
International DNF
Sadonkorjuu World Champion 2012
Avatar
Antero
Iso ja äänekäs
Viestit: 3927
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2003 19:49
Oikea nimi: Antero Erhiö
Paikkakunta: Sporakiskojen varrella
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Antero »

Äääh.

On se kovaa kun joukkue mitä kannattaa häviää loppuottelun.
Keskinkertaisella peliesityksellä ei finaalia voi voittaa, siksi Saksa hävisi.

Espanjalaiset pelasivat tosin myös sikaa, eli yrittivät tarkoituksella vahingoittaa saksalaisista etenkin Klosea ja Ballacia. Eivätkä saaneet edes varoitusta.
Silva olisi jopa pitänyt ajaa kentältä sen pukkaamisensa vuoksi.

Saksalla oli omat paikkansa eivätkä he nyt ihan surkeasti pelanneet, mutta kyllä Espanja oli tänään parempi.

Voitte siis olla hyvinkin vahingoniloisia, sillä minua kyllä nyt * "vähänkö ottaa pattiin" *.

Onneksi Englanti ei edes päässyt näihin kisoihin...
045-132 2935
antero.erhio at gmail.com
International DNF
Sadonkorjuu World Champion 2012
hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Paras voitti!
Eikä Antsan olisi tarvinnut katsoa peliä lainkaan, koska jos luit viestini vähän taaenpaa, niin siellähän oli selvästi mainittu pelin lopputulos.
Ne kisat on kuitenkin pelattu. Nyt alkaa sitten se armoton siirto rumba, ja pian ollaan taas liiga kausien kynnyksellä.
Arsenal muuten pitää taas tuttuun tyyliin Itävallan leirin, missä myös pelaa pari harkka matsia. Joskus tekis kyllä mieli mennä turisteilemaan alpeille siihen aikaa, jakäydä välillä katsomassa futista.

-väykkä-
Vastaa Viestiin