Fudista 2008-2009

Tänne muuhun kuin frisbeehen liittyvät viestit

Valvojat: Mini-Nieminen, Chukie, Hallitus

Avatar
Antero
Iso ja äänekäs
Viestit: 3922
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2003 19:49
Oikea nimi: Antero Erhiö
Paikkakunta: Sporakiskojen varrella
Viesti:

Fudista 2008-2009

Viesti Kirjoittaja Antero »

Avaanpas uuden ketjun tälle aiheelle.
Toivottavasti tänne kirjoittaa säännöllisesti mahdollisimman moni asiallista tekstiä fudiksesta. Asialliseksi katson myös hattuilun kaikille muille seuroille paitsi Bayern Münchenille, joka on kaiken hattuilun yläpuolella... :wink:

Surkeasti on kausi lähtenyt liikkeelle. Syyttävät sormet osoittavat Jürgen Klinsmannia, muttei minun. Uskon häneen edelleen. Kestää toki jonkin aikaa saada Hitzfeldiin tottuneet pelaajat muuttamaan pelityyliä noin radikaalisti.

1-1 Lyonia vastaan oli minulle kyllä pettymys, vaikkakin Lyon on Ranskan paras seura.
Silti toivoisin Bayernin olevan vähintään samassa kunnossa kuin Arsenal, joka kylvetti Porton kotonaan 4-0. Aika hyvä suoritus, myönnän. Porto kun ei kuitenkaan ole mikään rupusakki.

Bundesliigassa on pelattu vasta muutama kierros ja kun B on vasta kahdeksantena, niin onhan se aika uutta... :?
Ensi kierroksen jälkeen he todennäköisesti nousevat muutaman pykälän. Uskon vakaasti, että parjattu Klinsmann muuttuu kiitellyksi Klinsmanniksi aika pian. Ribery on taas mukana kuvioissa ja Sian panijakin on pääsemässä vireeseen. On siinäkin nimi... Schweinsteiger = Sian astuja/Sian panija :lol: :lol: :lol:
Onkohan hän saanut koskaan kuulla vitsejä nimestään?
heh.

Näillä esityksillä ei kyllä mestareiden liigassa pitkälle mennä. Pelin täytyy parantua vähintään viime vuotiselle tasolle, mutta mielummin korkeammalle.
Bayernilla on taas sama ongelma kuin ah niin monena edellisenä vuotena. On vain yksi todellä hyvä maalintekijä, kun toimivassa jengissä niitä pitäisi olla useita.
Luca Toni on se loistava, hyviä ovat toki Klose, Borowski, Schweinsteiger, Podolski ja myös Lahm sekä tietenkin Ribery.
Ribery on aika puhdas pelintekijä, mutta onneksi aivan loistava sellainen tekniikaltaan. Van Bommel on tänä vuonna ollut hieman laiska treenaamaan ja sen huomaa. Tai sitten hän on vain treenannut väärin tai jotain - on kuin varjo viime vuodesta.

Mitä tulee maalivahti Michael Rensingiin, niin kyllä Kahn oli parempi ja paljon. Ei tämä huonokaan ole, mutta keskinkertainen ainakin tällä hetkellä.

Yhteishenki joukkueessa on kuitenkin parempi kuin vuosiin ja uskon Klinsin syventävän sitä entisestään.

Nyt loppuu tämä jaaritus, ehkä myöhemmin tulee lisää.
045-132 2935
antero.erhio at gmail.com
International DNF
Sadonkorjuu World Champion 2012

ryssä
Denffari
Viestit: 241
Liittynyt: Ma Elo 21, 2006 17:47
Oikea nimi: Harri Neuvonen
Paikkakunta: Hellsinki

Viesti Kirjoittaja ryssä »

kuka helvetti viittii edes tsiikaa bundesliigaa,, :twisted:
mielummin kattelee maratoonia ku sitä et nahkahousu pellet potkii palloo,,
mutta ymmärrän että kaikilla meillä on omat fetissit. st pauli rules
:wink:
miksi putata,kun voit lähestyä koriin.

Avatar
Antero
Iso ja äänekäs
Viestit: 3922
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2003 19:49
Oikea nimi: Antero Erhiö
Paikkakunta: Sporakiskojen varrella
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Antero »

ryssä kirjoitti:kuka helvetti viittii edes tsiikaa bundesliigaa,,
Ne, jotka ymmärtävät jalkapallosta enemmän.

Sinulle Ryssä sopii rusetti- tai kaunoluistelun katsominen paremmin, sillä kummankaan katselussa ei tarvitse ajatella. :twisted:
045-132 2935
antero.erhio at gmail.com
International DNF
Sadonkorjuu World Champion 2012

hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Aha, Valtava on avannut tänne uuden futis areenan, hyvä. Olen selkeesti laiminlyönnyt Tallaajien foorumia, kun en aikaisemmin ole Anteron avautumista huomannut.
Tällä hetkellä tuntuu molemmilla huippu joukkueilla menevän heikohkosti. Omat kansalliset sarjat menneet penkin alle, eikä mestarien liigakaan ole kovin vakuuttavasti lähtenyt käyntiin kummaltakaan.
Kesällähän Arsene Wenger toimi siirtomarkkinoilla ominaiseen tapaansa.
Kokenut veskari Jens Lehmann sai lähteä, samoinkuin melkein koko keskikenttä( Gilberto,Hleb ja Flamini ). Tilalle hankittiin nuoret Nasri, Amauyri Bicshoff, ja Ramsey, että silleen. Arsenalia veikattiin etukäteen liigassa sijoille 5-7, mutta viime aikaiset suoritukset ainakin Veikkaajan mukaan ennustaa vielä huonompaakin loppusijoitusta.
Ottelut Hullia ja Sunderlandia vastaa oli ainakin tällaiselle kokeneelle, mutta fanaattiselle Arsenal fanille tuskaista katsottavaa.
Ensin ajattelin, syyn olevan ns.takkiauki menttaliteetissä. Mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että koko joukkueella puolustavat iso kokoiset jengit ovat Arsenalin kääpiöille myrkkyä. Kun taas hyökkäävää peliä suosivat vauhti joukkueet esim. Porto sopivat Lontoon ylpeydelle paremmin.
Toivottavasti ainakin toinen (eikä se ole Munchen) edellämainituista jengeistä saa pelinsä kulkemaan, ja palaisi sitä kautta voittojen teille.

-väykkä-

Avatar
Antero
Iso ja äänekäs
Viestit: 3922
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2003 19:49
Oikea nimi: Antero Erhiö
Paikkakunta: Sporakiskojen varrella
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Antero »

hyzer kirjoitti: Toivottavasti ainakin toinen (eikä se ole Munchen) edellämainituista jengeistä saa pelinsä kulkemaan, ja palaisi sitä kautta voittojen teille.

-väykkä-
Kertomasi perusteella Bayernilla on paremmat mahdollisuudet parantaa. Kalusto(mme) kun on kuitenkin maailman huippua.
Klinsmann on vain muuttanut pelisysteemin lisäksi myös kaikkea mahdollista muuta, kuten harjoittelua. Koko ajatus on muutettu. Nyt keskitytään ehkä liikaa henkiseen puoleen ja tuo on ollut pelaajille vaikeaa. Uskon Klinsin kuitenkin kääntävän kaiken takaisin hyväksi ja vielä paremmaksi kuin mitä viime vuonna oli. Ei se kärki niin kaukana ole.

Arsenalin Bayern olisi murskannut, mutta Lyon onkin parempi seura kuin Arsenal.

Katselen tässä samalla (nyt on tauko) pikku huuhkajien ja Itävallan kohtaamista. Österreich johtaa 0-1 ja yhteismaaleissa 3-1.
Käy miten tahansa, niin olen voittajien puolella... :wink:
Se on pieni etuoikeus tuplakansalaisella.
045-132 2935
antero.erhio at gmail.com
International DNF
Sadonkorjuu World Champion 2012

Avatar
Antero
Iso ja äänekäs
Viestit: 3922
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2003 19:49
Oikea nimi: Antero Erhiö
Paikkakunta: Sporakiskojen varrella
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Antero »

Joo, kivaa on olla voittajan puolella.

Pikkuhuuhkajat pelasivat ekan puoliajan ihan surkeasti, mutta toisen sitten loistavasti. Ja Itävalta täysin päin vastoin.

Hyvä kun Pikkuhuuhkajat pääsivät EM-kisoihin. Nyt kun isot huuhkajat tekisivät vielä saman MM-kisojen suhteen - vihdoin.
045-132 2935
antero.erhio at gmail.com
International DNF
Sadonkorjuu World Champion 2012

hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Arsenal otti lauantaine nihkeän alun jälkeen helpon voiton Evertonista.Mutta taas tuli pari loukkaantumista, kun Kolo Toure ja Nasri joutuivat jättämään kentän kesken pelin.
Kyllä on mielenkiintoinen tuo Arsenalin vihamiehen(joukkueen) meininki. Eilen turpaan Stokelta, ja edelleen viimeinen sija Valioliigassa. Sijoitus suhteutettuna kesän hankintoihin on katastrofaalinen. Tottenhamiahan pidettiin yleisesti Arsenalia vahvempana tällä kaudella.
Kausihan on tietty vasta alussa, mutta ei spurgut sieltä enää meikäläisten ohi aja. Vaikkei meilläkään pelit suju.
Taisi Munchenkin pelinsä viikonloppuna voittaa! Sai Klinsmann vielä pitää duuninsa.

-väykkä-

Avatar
PM
Viestit: 717
Liittynyt: To Marras 18, 2004 16:23
Oikea nimi: PETRI MÄÄRÄNEN
Paikkakunta: Tikkurila

Viesti Kirjoittaja PM »

:wink: Kylläpä Arsenaalin pojilla on perin englatilaiset nimet??Kolo ja Nasri :D

letiss
Viestit: 111
Liittynyt: Ti Elo 28, 2007 9:08
Oikea nimi: jouni leskinen

Viesti Kirjoittaja letiss »

Ei noi odotukset Väykkä arsua kohtaa ihan noin pieniä ja yleisiä olleet,
kuin annat ymmärtää. Esim. Englannin suurin vedonlyöntitoimisto
WillHill antoi arsulle kolmanneksi pienimmän kertoimen ennen sarjan alkua.

Se, että Rönkä kirjoittaa jotain huuhaata urheilulehdessä ei tarkoita
mitään. Sama arsunaamahan sijoitti Henryn kaikkien aikojen/lajien
maailmanhistorian parhaaksi urheilijaksi. Kertoo herran toimittaja-
kyvyistä kaiken :-)

Avatar
kalamies
Viestit: 622
Liittynyt: Pe Elo 18, 2006 21:41
Oikea nimi: Jouni Andersin
Paikkakunta: Helskinki

Viesti Kirjoittaja kalamies »

Nihkeähkö on ollut ManUnkin alku, tosin viime peleistä on ruvennut jo pisteitä tulemaan vaikkei peli vielä parasta A ryhmää olekkaan. Liverpoolia vastaan "pelasimme" niin huonosti, että jos samalla tavalla olisi jatkunut, niin oltaisiin alimman kolmanneksen joukossa.
Pooli pelissä ei Ronaldo ollut vielä mukana, ilmeisesti Ronaldon tulo kentälle on kuitenkin piristänyt muuta joukkuetta vaikkei hän itse olekkaaan vielä parastaan esittänyt.
Nihkeä se muistaakseni oli viime kauden alkukin, joten ei tässä vielä auta huolestua :wink:

hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Mulle tuli aikoinaan urheilulehti, mutta kun Matti astui remmiin, ja lehdestä tuli Arsenalin pää-äänen kannattaja, niin lopetin tilauksen. On hienoa että joku muukin kuin minä kannattaa Arsenalia, mutta ne jutut ovat suurimmilta osin aikamoista puppua. Kuten esim. Jounin esille tuoma Henry juttu. Puhelinmyyjille olen nykyään sanonut, että Urheilulehdestä on nykyään tullut urheilun 7päivää juoru kataloogi.
Veikkaajahan ennusti Arsenalille sijaa 4, mutta viime numeroissa uskottiin sijoituksen putoavan muutaman pykälän.
Itse uskon kyllä Arsenalin pysyn kuuluisassa top-4 asetelmissa, ja kaikki sijat1-4 mahdollisia. Chelsea on tällä hetkellä vakuuttava, samoin Manu nousee varmasti kärkeen. Liverpoolin onni ei voi riittää loppuun asti, vaikkakin joukkue on hyvässä kuosissa. Hull on ollut pirteä, ja suon heille menestystä, mutta eiköhän se putoaminen kohti puoliväliä kohta ala.
Kolo Toure ja Nasri ei ole oikein britti nimiä, eikä he brittejä olekaan :twisted:
Eikä Ronaldinho tai Kaka kuulosta Italialais nimiltä, vaikka Milania edustavat.
Entäs van Nistelroy, Diarra, ei taida olla espanjalaisia?
Ja minkähän joukkueen kokoonpanosta löytyy seuraavat nimet Pavlenko,Kunda, Mwaba,Chilufya,Kulik, Mweeta, Bauer, Essomba, Saileti, ja Chibne????
Vastaus Rops, ei kuullosta oikein aidoilta poromiesten nimiltä.

- theo walcott-

letiss
Viestit: 111
Liittynyt: Ti Elo 28, 2007 9:08
Oikea nimi: jouni leskinen

Viesti Kirjoittaja letiss »

hyzer kirjoitti:Mulle tuli aikoinaan urheilulehti, mutta kun Matti astui remmiin, ja lehdestä tuli Arsenalin pää-äänen kannattaja, niin lopetin tilauksen.

- theo walcott-
Tarkotat varmaan Jukka Rönkä tai muuten puhutaan eri ihmisestä ?

hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

UPS!
tarkoitin tietysti Jukkaa! Matti lipsahtaa aina jostain syystä. Eks Matti ole Ylellä joku toimittaja?
Joka tapauksessa tänään jatkuu mestarien liiga, Arsenalin vieraillessa Fenerbachen hornankattilassa. Tasapeli olisi ok tuliainen, mutta voittoa toivottavasti haetaan.

- gael clichy-

Avatar
Antero
Iso ja äänekäs
Viestit: 3922
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2003 19:49
Oikea nimi: Antero Erhiö
Paikkakunta: Sporakiskojen varrella
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Antero »

Noniin, noniin...

Bayern on tullut takaisin. Voitto 3-0 Fiorentinasta oli henkisesti tärkeä voitto.
Pitkästä aikaa kaikki kolme maalia menivät eri pelaajille, eli 1. Klose, 2. Schweinsteiger, 3. Ze Roberto.

Sääli kun Luca Toni ei onnistunut entistä seuraansa vastaan.
Nyt on kuitenkin Klinsin opit mennyt pikku hiljaa jakeluun ja voittoja alkaa tulla. Tänä vuonna pitää voittaa vielä Westfalenilla vähintään 2-5 ja seuraavat 10 Bundesligapeliäkin olisi ihan syytä voittaa. Uskon sarjasijoituksen paranevan vielä tämän vuoden puolella siten, että olemme 4 parhaan joukossa.

Mestarien liigassa tai kuten sitä Saksassa nimitetään "Kuningas tasolla" taitaa Bayern olla jo käytännössä jatkossa. Voitto Steuasta vieraissa, voitto fiorentinasta kotona ja tasuri Lyonia vastaan kotona takaa todennäköisesti ainakin toisen sijan alkulohkossa. Lyon on kyllä tänä(kin) vuonna kovassa iskussa. Toivottavasti Bayern ja Lyon menevät tästä jatkoon ja kohtaavat pienen ja mitättömän saaren joukkueet seuraavalla kierroksella. Bayern voisi pudottaa vaikka ManU:n ja Lyon Arsenalin.
Tämä siksi, etten haluaisi (sormet ristissä selän takana... :twisted: ) nöyryyttää Wäykkää niinkuin silloin viimeksi, kun B tiputti A:n tässä samaisessa liigassa. A:lla ei ollut silloin mitään jakoa, muistatko Wäykkä? :wink:

Tänä vuonna Arsenal on kyllä parempi kuin silloin viimeksi - ja kun Bayern on huonompi kuin silloin viimeksi, niin ehkä A:lla voi olla jopa tsägällä mahdollisuuksia. :?: :wink:

Arsenal pelasi hyvän matsin turkkilaisia vastaan ja kiva kun murskasivat heidät maan tasalle.
045-132 2935
antero.erhio at gmail.com
International DNF
Sadonkorjuu World Champion 2012

letiss
Viestit: 111
Liittynyt: Ti Elo 28, 2007 9:08
Oikea nimi: jouni leskinen

Viesti Kirjoittaja letiss »

Antero kirjoitti:
Mestarien liigassa tai kuten sitä Saksassa nimitetään "Kuningas tasolla"
Niinpä, näin pitäisi toimia joka maassa. Laskin joskus aikoinaan, kuinka
monta "mestarienliiga" pyttyä on päätynyt oman maansa mestarille ja
niitä ei todellakaan ollut, kuin muutama (en muista tarkkaa).

En ole koskaan ymmärtänyt, miten mestarien liigan voi voittaa joku,
joka ei ole mestari ?

Vastaa Viestiin