Noniin, kun on backhandia ja forehandia vertailtu ja ihmetelty, niin ajattelin tässä kirjoittaa jotain varsin perustavaa laatua olevaa ihan siitä perinteisestä backhand -heitosta, jota käytetään paljon enemmän, ja joka on teknisesti melko vaikea suorittaa hyvin. Itse olen paininut teknisten ongelmien kanssa varsin paljon. Tästä on seurannut melko lailla epätasaista draivaamista ja kipeitä lihaksia ja niveliä. Tekniikka myös tuppaa unohtumaan, kun väsyy pelatessa, joten hyvän tekniikan yksi tunnusmerkki on keveys ja vaivattomuus.
Nyt kirjoitan siitä, miten itse näen ja koen hyvän draivitekniikan. Tätä ei pidä tulkita niin, että väittäisin osaavani hyvän draivin, mutta väitän tietäväni, miten se voidaan tehdä yhdellä tavalla hyvin. Tekstiä ja informaatiota on paljon, joten välissä suosittelen tekemään mielikuvatreenejä tai kuivaharjoitteita
Draiveissa on paljon koulukuntaeroja, eikä ole yhtä oikeaa tekniikkaa, mutta kannattaa opetella yksi tyyli hyvin. Kaikki pelaajat heittävät omalla tavallaan, mutta heillä kaikilla on yksi, oma idea päässään siitä, mitä he haluavat tehdä heiton aikana. Joskus toteutus saattaa olla erilainen, vaikka idea olisikin sama. Kaikilla on eri fysiikka ja anatomiset ominaisuudet. Minulla on oma ideani ja jaan sen nyt. Ne jotka osaavat jo draivata, eivät ehkä saa tästä mitään hyötyä. Mutta ehkä he voivat kommentoida ja esittää eriäviä näkemyksiä.
Distanceheitto on eri asia, nyt puhutaan väylällä heittämisestä. Pitkät, tarkat draivit ovat tärkeä osa peliä. Ne saattavat väylän pelaamisen alkuun, mutta varsinainen tulos tehdään lähipelissä. Mahtavat avaukset eivät siis tarkoita hyvää tulosta, mutta hyvä draivi helpottaa peliä, kun kori on periaatteessa saavutettavissa vähemmillä heitoilla, eivätkä esteetkään häiritse niin paljon.
Painotan omassa heitossani aika paljon fysiikkaa ja vartalon toimintaa, voimaa ja notkeutta. Kaikille sellainen ei sovi, ja on monia tapoja heittää hyvin.
Veto ja käsivarsi
Ehkä tärkeimmäksi vaiheeksi draivin aikana nostaisin vedon, eli sen, mitä käsivarsi tekee saadakseen kiekon matkaan mahdollisimman pitkälle. Monesti kuulee vetoa verrattavan perämoottorin vetokäynnistykseen. Tämä ei mielestäni aivan pidä paikkansa. Kun vedät moottoria käyntiin, kyynärpääsi liikkuu luultavasti hyvin lähellä kroppaa, kainalo on kiinni, ja käsivarren liike tapahtuu liian läheltä vyötäröä. Pikemminkin tulisi ajatella, että kainalot saavat tuulettua ja veto lähtee vähän viistosta, eli ei kohtisuoraan takaa, vaan vähän irti kropasta. Tämä helpottuu, kun on vähän etukenossa niin, että alaselkä pysyy tiukkana. (Ajattele vaikka Spede Pasasen asentoa). Näin käsivarsi pysyy irtonaisena, eikä veto menee sykkyrään, eli liian ahtaaksi.
Vedon tulee olla suora. Suoraa heittoa ei saa niin, ajattelee heittävänsä mahdollisimman läheltä kroppaa, koska silloin kroppa tulee kiekon tielle (tätä näkee paljon). Kun kroppa on kiekon tiellä, käsivarsi tekee kaarevan liikkeen, jolla se kiertää rintakehän ja lopputuloksena itse loppuveto lähtee liian kaukaa vartalosta. Ei tule kierrettä, voima loppuu, heitto karkaa.
Joskus sanotaan, että vedon pitäisi olla kaksivaiheinen, eli käsittääkseni niin, että kyynärpäällä viedään veto ääriasentoon ja kyynärvarsi suoristamalla saatetaan kiekko matkaan. En suosittele, sillä turha heittoa on kahdesti kiihdyttää, eikä nivelillekään tee moinen hyvää. Yksi pitkä, sulava heittoliike saa kyllä kyynärvarren tekemään pienen linkoliikkeen, mutta ideana ei kannata ajatella heittoa kahteen osaa. Mikäli kyynärvarrella tehdään yksi liike, jota seuraa toinen, tulee vedosta helposti liian sykkyräinen ja ahdas.
Käsivarren lähtöasento
Kun spede –asento on kunnossa, on käsivarren taaksevienti aika helppoa. Liian suorana seisoessa käsivarsi ei liiku vapaasti. Käsivarren tulee käydä aivan takana ja suorana, jopa lukossa saakka, ennen kuin veto lähtee. Itse olen pyrkinyt harjoitellessani jopa tiedostamaan heiton aikana, että käsi käy lukossa. Eli liike ei saa olla niin nopea, etteikö sitä itse voi havaita ja tuntea. Käsi suoraksi taakse ja veto voi alkaa.
Kaikki tämä helpottuu, kun kropan asento on kohdillaan. Spede –asento on hyvä alku, sitten mietitään, kuinka paljon väylää kohti tulee näyttää selkää. Melko paljon. Missään nimessä ei saa heittää kylki edellä, koska silloin heitto karkaa helposti oikealle, koska vartalon asento on jo valmiiksi vähän sinne päin. Heittoasennon kuuluisi olla niin, että etujalan takareiden sivuosa osoittaa heittosuuntaan, eli niin, että etujalka on lähempänä tiin vasenta reunaa kuin takajalka. Tällöin vetoon saa selän paremmin mukaan ja käsivarren taaksevienti on esteetön. Näin myös kiekko lähtee helpommin oikeaan suuntaan, koska kroppa kiertyessään ei käänny liian aikaisin yli, vaan kiekko irtoaa suoraan. Siis käsi lukkoon, veto. Älä ajattele heittäväsi kropasta kiinni, kyllä se kiekko tulee lähelle kun liike alkaa.
Vartalon kierto
Kun nyt on saatu vartalo kierrettyä taakse ja käsivarsi lukkoon, on syytä muistaa, että heittohan ei lähde kädellä vaan kropalla. Parhaita vartalonkierron käyttäjiä on Markus Källström, löytyy youtubesta. Häneltä olen opiskellut sen, että heittääkseen räjähtävästi, on käytettävä kiertoa niin, että takajalka ei seuraa mukana heti. Itselläni on ollut (ja on) ongelmia tässä. Kun (oikeakätisellä) oikea kylki aloittaa kierron, tulisi sen jatkaa niin kauan yksin, kunnes ei voi kuin ottaa vasemman puoliskon perässä. Paljon näkee sitä, että vartalo kiertyy kokonaisuudessaan, eli vasen kylki tulee heti mukana, ja jopa vie heittoa. Mikäli vartalon kierron aikana koko kroppa tekee kiertoa, tulee siihen liikaa massaa, eli kiertoliike hidastuu. Tämä tekninen osa vaatii hyvin liikkuvaa alaselkää, sekä paljon notkeutta. Se on hyvin vaativaa, eikä monelle koskaan mahdollista. Siihen kannattaa kuitenkin mielessään pyrkiä, olla idea siitä. Siten pääsee ainakin lähelle sitä.
Jalkatyö
Nyt en puutu vauhdinottoon, vaan keskityn itse heiton aikana tapahtuvaan toimintaan. Jalkojen pitäisi siis olla niin, että etujalka on lähempänä tiin vasenta reunaa kuin takajalka. Niiden pitää myös vähän olla notkollaan polvista, sillä tönkkönä ei mikään toimi ja tulee rasitusvammoja. Kun puhuin siitä, että kroppa alkaa kiertoliikkeen, niin oikeastaan se lähtee lantiosta, jotka liikkuvat jalkatyöllä. Tämä tapahtuu melko luonnostaan, kun vain yrittää liikuttaa vartaloa kiertosuuntaan.
Itse olen viimeaikoina harjoitellut sitä, että paino pysyy etujalalla, jolloin tasapaino on parempi ja vartalon kierto onnistuu pitemmälle ja tukevammin. Tämä tapahtuu niin, että kierron aikana pyrin suoristamaan etujalkaa, jolloin se tietenkin jännittyy ja tulee tukevammaksi. Näin paino ei siirry liikaa eteen, eikä tule läpijuoksua. Vartalon kierto toimii nopeammin, koska keskikroppa jännittyy vedon loppuvaiheessa, ja näin antaa loppusysäyksen heitolle. Näin saadaan myös veto kiihtymään loppua kohden, koska jalkoja jännittämällä vartalo pakostikin suoristaa itseään, ja myös kiertyy nopeammin.
Yhteenveto
Siis: asento niin, että ollaan hivenen selkä menosuuntaan, taakseveto spedessä, käsi lukkoon ääriasennossa ja vartalon kierron avulla saatetaan käsivarsi vauhtiin (muista, etteivät vasen jalka ja vasen kylki seuraa välittömästi perässä), oikaistaan etujalka ja jäädään ihailemaan lentävää kiekkoa hallitussa asennossa yleisön haukkoessa henkeään.
Tässä siis pikkuriikkinen osa siitä, mitä draivaaminen on ideatasolla. Jotta tämän kaiken saa luonnolliseksi ja ääkinäiseksi, pitää harjoitella paljon ja sisäistää se, mitä on tekemässä. Sitten on niitä onnellisia, jotka vain heittävät pitkälle ja hyvällä tekniikalla kiinnittämättä siihen mitään huomiota.
Ne jotka jaksoivat lukea tämän loppuun asti, saavat esittää kysymyksiä, kommentteja ja kyseenalaistuksia. Hyvä keskustelu antaa uusia näkökulmia ja hyviä ideoita kaikille, kokeneemmillekin. Esitin oman heittoni idean, johon pyrin aina, kun haluan heittää pitkälle ja tarkasti. Joskus onnistuu, joskus ei. Yleensä sen näkee lopputuloksesta.
Fribakesää odottaessa,
Jaani
