4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Yleistä friba-läppää.

Valvojat: Mini-Nieminen, Chukie, Hallitus

Avatar
Dizzy
huru-ukko
Viestit: 3514
Liittynyt: Ke Marras 05, 2003 10:27
Oikea nimi: Anssi Sahri
Paikkakunta: Viikki
Viesti:

4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja Dizzy »

Tervehdys kaikille

2012 on paitsi maailmanlopun vuosi - myös Talin Tallaajat ry:n kymmenes toimintavuosi. (TT:n hallitus kiistää kaiken yhteyden asioiden välillä)

Talin Tallaajat ry perustettiin vuonna 2002 - ajatuksena frisbeelajien ja erityisesti frisbeegolfin ilosanoman levittäminen siitä tietämättömille. Urakka aloitettiin rakentamalla talkoovoimin Talin huipun frisbeegolfpuisto. Urakkaa jatkettiin huipun kehitys- ja ylläpitotyöllä. Ilosanoman löytäessä otollisen maaperän on Tallaajien kädenjälki nähtävissä myös Siltamäessä ja Kivikossa (kohta se tulee!) Harrastuspaikkojen lisäksi TT on kymmenen vuoden aikana järjestänyt erilaisia kisoja ja kokoontumisa: Viikkokisoista Staminaan, Ice Bowlista Tali Openiin.

Suuressa viisaudessaan, jäsenistöänsä kuunnellen (Edelleen kiistämme kaiken yhteyden asioiden välillä) Talin Tallaajat järjestävät kaikille frisbeegolfin harrastajille avoimen kesäkisapäivän Talin Huipulla 4.8.2012. Seurana Talin Tallaajat on pyrkinyt tarjoamaan jokaiselle jotakin, vasemmistolais-anarkisti-hipeistä aina piinkoviin ammattipelaajiin. Kesäkisapäivä pyrkii noudattamaan tätä samaa kaavaa. Ohjelmassa:

Rata: Väyliä vuosien varrelta, kaikenlaisista kisoista. Tali special siis!

Kisat:

1: Parigolf. 2e pari, lähtö kello 10.00-> Kello 15.00 viimeinen hetki palauttaa tuloskortti. Sarjat ainakin avoin ja seka (mies+nainen)
2: Yksilökisa, 2e henkilö. Lähtö 14.00 --> kello 20.00 viimeinen hetki palauttaa tuloskortti. Aina kun on neljä pelaaja ilmoittautunut, lähetetään pooli matkaan. Sarjat kisaajat (voimassaoleva SFL kisalisenssi 2012) ja hengaajat ("MIkä on kisalisenssi?")
3: Raaka puttikisa. 2e yritys. Säännöt näkee paikan päällä. Niin monta yritystä kun lompakko antaa myöten. Paras tulos kerää koko potin!!!

Kisatoimisto / kahvila / disco palvelee koko päivän ajan.

Puttikisasta jaetaan rahaa, muista tavarapalkintoja. TT pyrkii tekemään kisan nollabudjetilla, eli mitä keräämme sen jaamme!

Tervetuloa siis käymään tai jäämään. Luvassa taattua Helsingin kesäsäätä, yhdessäoloa ja muutaman kiva kisa.
TT varaa oikeuden ohjelmanmuutoksiin. Jos idea iskee, on sitä seurattava. Toki ilmoitamme asioista hyvissä ajoin - tai ainakin sinne päin.

Tervetuloa siis aivan kaikki.

Talin Tallaajat
Talista Stadille!


P.S Huhu myös kertoo, että Brauno saattaa ilmestyä illan hämärtyessä huipulle!
Rehellistä kotiinpäinvetoa vuodesta 1974
JanneRäsänen
Viestit: 326
Liittynyt: Ma Touko 02, 2011 15:33
Oikea nimi: Janne Räsänen

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja JanneRäsänen »

Aina pitää olla työpäivinä kaikki :twisted: Eli kannetaanko mut pois, jos yritän osallistua sekaparikisaan yksin? :-D Voin olla vähän tööt duunin jälkeen, jos onnistun hoippumaan paikalle. Ihan kiinteän oluen voimalla=leipä (samat raaka-aineet noin bouttiarallaa). Jos hyydytys iskee, saattaa Dizzykin olla hoippumassa radalla, mutten lupaa ottaa nakkeja vastaan, katsotaan oma kunto ensin, jos edes paikalle pääsen.
ryssä
Denffari
Viestit: 241
Liittynyt: Ma Elo 21, 2006 17:47
Oikea nimi: Harri Neuvonen
Paikkakunta: Hellsinki

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja ryssä »

janne hei. lepäät vaa rauhassa. :mrgreen:

jos tuut ni sulle järkkään näin.
makkaran myynti 9-10, kahvin lirutus 10-11, sit pari tuntii siimaat 18 väylän vasenta reunaa ja tsiikailet neuvosen pannut sieltä.
sithä se onki jo kello yks,rupeet niputtaa scoreja samalla ku DJ:n tehtäviä hoidat.
sit viel haet kaljoja pelaajille ketkä sitä radalla tarvii,sulle kato annetaan TT känny et saat olla johtaja puhelimes.
ja kaikkee mikä varmasti voittaa jalat pöydällä pornoo TV:stä meiningin.

TALIS NÄHÄÄ r-( r-( :-# yr:-(
miksi putata,kun voit lähestyä koriin.
TMS
Viestit: 242
Liittynyt: Pe Maalis 18, 2011 12:01
Oikea nimi: Toni-Mikael Syrjänen

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja TMS »

ryssä kirjoitti: sit pari tuntii siimaat 18 väylän vasenta reunaa ja tsiikailet neuvosen pannut sieltä.(
Harri oletko ihan varma että pääset noin pitkälle tuossa kisassa? :wink: k:-)=
Avatar
Dizzy
huru-ukko
Viestit: 3514
Liittynyt: Ke Marras 05, 2003 10:27
Oikea nimi: Anssi Sahri
Paikkakunta: Viikki
Viesti:

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja Dizzy »

Terve tyypit!

Maailmassa on kaikenlaisia kisoja. Kisoista saa kaikenlaisia palkintoja. Joskus saa osallistumismaksusta omansa takaisin, joskus vähän enenmmänkin. Joskus raavitaan kollektiivisesti kaalejamme ja mietitään minnekköhän nämäkin pennoset oikeasti meni.

Tänä lauantaina, vedetään vähän toisella otteella.

Kesakisapäivänä TT jakaa siis kaikki keräämänsä osallistumismaksut takaisin pelaajille palkintoina. Ei tämä vielä mitään.
Meilläpä on sen verran hyvä yhteistyökumppani - Frisbeepoint, että tulemme jakamaan huomattavasti enemmän palkintoja,kuin mitä keräämme rahaa pelaajilta.

Frisbeepoint luovuttaa erikokoista frisbeetavaraa kisan käyttöön usean sadan euron arvosta. Nyt on kisalla CTP -palkinto ja monen monta muutakin bonusta.

2e kisamaksulla voi saada aikamoisen kasan tavaraa mukaansa.

Kiitos Frisbeepoint

Tervetuloa Taliin lauantaina
Rehellistä kotiinpäinvetoa vuodesta 1974
Avatar
tiina
Viestit: 673
Liittynyt: Ti Kesä 21, 2011 8:04
Oikea nimi: Tiina Lehtinen

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja tiina »

Jee! r-(
Avatar
Dizzy
huru-ukko
Viestit: 3514
Liittynyt: Ke Marras 05, 2003 10:27
Oikea nimi: Anssi Sahri
Paikkakunta: Viikki
Viesti:

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja Dizzy »

Kiitos kaikille tutuille ja tuntemattomille. Oli pitkä ja kiva päivä - ohessa vähän tulospohdintaa ja palkintoja:

Parigolfkisassa oli kaksi sarjaa Avoin ja seka (Tällä haettiin siis mies-nainen paria) 30 paria lähti matkaan.

Avoimen vei Rantamäki - Neuvonen tuloksella 55. Kummallekkin voittajalle 10e lahjakortti frisbeepointtiin ja hienon hienot fribapaidat. (Tuloksessa 56 ja jaetulla kakkos sijalla oli 5 paria)
Sekasarjan jaetulla ykkössijalla tuloksella 63 oli Poimala & Rytkönen sekä Karhunen & Lindqvist. 10e lahjakortti kullekkin.

Yksilökisassa pelattiin 89 kisarundia - jaamme siis 180e verran kredittiä frisbeepointtiin.
(Meillähän oli kaksi sarjaa, kisapelaajat ja hengaajat. Jostain syystä kukaan ei tunnustautunut kisapelaajaksi, vaan koko kenttä vakuutti olevansa hengaajia - yksi sarja siis)

Jaettuun voittoon Petri Määränen ja Panu Leinonen.

40 rahaa odottaa pointissa.

Sen lisäksi arvottiin kaikkien kierroksen pelannaiden kesken 20e lahjakortit, voittoon painoi:
Henry Ylander, Måns Hulden, Oskar Ainola, Rafu Turunen ja Olli Lipponen - Pointtiin siitä

Led Belly Brauno Kovisto Memorial Openin vei Teemu Malmelin ja palkittiin kaiverretulla BlingBling-palkinnolla.

Tavarapalkintoja jaettiin seuraavasti

Lippis; Kisan Huonoin heitto (Ihan ylivoimaisesti) :Juha Sulkava
Tuoli, CTP Antti Linkinen, (Voi noutaa vaikka ensi torstain viikkokisoista)
Nutsack deluxe - Jokainen kisa pelattu; Tiina Lehtinen,
Spessukiekko, Yksilökisan holari Petri Määränen,
Fribapyyhe, Työntekijöiden Puttimestari Ville Virtanen
Teknisiä paitoja meni muutenparigolffareille.

Ja kuten kaikissa hyvissä hetkissä, Tallaajien perinteenä on se, että aina jotenkin Teemu Malmelin tulee kokemaan huutavaa vääryyttä - niin nytkin. Siispä taas kerran Teemu sai lohdutuspalkinnon.

Puttikisaan tuli 66 yritystä ja 132e potin keräsi lopulta Hallikainen kymmenellä korilla.

Varmaan jotain unohdin,mutta tällä lähdettiin liikkeelle. Kiitos kaikille

Anssi
Rehellistä kotiinpäinvetoa vuodesta 1974
jonttukoo
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Loka 14, 2011 22:54
Oikea nimi: Joonas Kantoniemi

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja jonttukoo »

Mä heitin parigolffissa holarin väylälle 2. Jos en saa palkintoa niin vaadin rahat takaisin tai sitten en tuu enää ikinä yksiinkään teidän järjestämiin 10v kisoihin :lol:
Avatar
Dizzy
huru-ukko
Viestit: 3514
Liittynyt: Ke Marras 05, 2003 10:27
Oikea nimi: Anssi Sahri
Paikkakunta: Viikki
Viesti:

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja Dizzy »

Joo, mä tiesin että siellä on toinenkin sankari. Tule torstainan nykäisemään hihasta niin saat palkintosi
Rehellistä kotiinpäinvetoa vuodesta 1974
TMS
Viestit: 242
Liittynyt: Pe Maalis 18, 2011 12:01
Oikea nimi: Toni-Mikael Syrjänen

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja TMS »

Onnitelut CTP kilvan voittajalle ja onneksi en maksanut mitään maksuja kun heitin ekan kiekkoni 13(?) tiiltä kohti koria.. tuloksena oli 72cm tolpasta mutta panoksen kanssa luultavasti olisin ollut 12 tiillä :)

Huikeet kemut oli sen mitä illalla olin, kiitos myös DDC opetuksesta!
Avatar
Poimis
Viestit: 2306
Liittynyt: Pe Huhti 01, 2005 9:36
Oikea nimi: Sami Poimala
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja Poimis »

Dizzy kirjoitti:Sekasarjan jaetulla ykkössijalla tuloksella 63 oli Poimala & Rytkönen sekä Karhunen & Lindqvist. 10e lahjakortti kullekkin.
Kullekin pelaajalle vai parille?
Kivempaa fribaamista - http://fribakaveri.fi
Avatar
Dizzy
huru-ukko
Viestit: 3514
Liittynyt: Ke Marras 05, 2003 10:27
Oikea nimi: Anssi Sahri
Paikkakunta: Viikki
Viesti:

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja Dizzy »

kybä per pelaaja
Rehellistä kotiinpäinvetoa vuodesta 1974
Avatar
ollipponen
Viestit: 1690
Liittynyt: Ti Touko 11, 2004 9:48
Oikea nimi: olli lipponen

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja ollipponen »

Olipas taas..
Kiitos ja onnea Tallaajat!
"Radan ympärys täynnä nuorukaisia kaljoineen rettelöimässä.
Menkää nuoret töihin.
Ei muovikiekkoa heittämällä menestytä elämässä."
junde
Viestit: 706
Liittynyt: To Elo 11, 2005 10:58
Oikea nimi: Mika Hallikainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja junde »

Mahtavaa upeeta mahtavaa. Kyllä maistui vaikka en juoma juhliin nykyään usein osallistukkaan.
Tosiaan, kiitti rahoista 8)
Avatar
Poimis
Viestit: 2306
Liittynyt: Pe Huhti 01, 2005 9:36
Oikea nimi: Sami Poimala
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: 4.8@Talin Huippu - TT 10v. Kesäkisapäivä

Viesti Kirjoittaja Poimis »

Dizzy kirjoitti:kybä per pelaaja
Ookke, tämä pitää sit täsmentää FPointin pojille, kävin sieltä pari leipää hakemassa ja muistaakseni kympin sain hyvitystä.
Kivempaa fribaamista - http://fribakaveri.fi
Vastaa Viestiin