Ledikisa Nummelassa!
Valvojat: Mini-Nieminen, Chukie, Hallitus
Ledikisa Nummelassa!
Tervetuloa pimeään Nummelaan!
Ilmatieteenlaitokselta kerrotaan, että perjantaina 14.10. klo 18.30 kannattaa lähteä heittämään kiekkoa Nummelaan. Jos osaa suunnistaa Nummelaan, ei voi olla löytämättä areenalle, Pajuniityn puistoon. Auto parkkiin Prisman pellonpuoleiseen päätyyn, ja katse kohti uutta omakotitaloaluetta. Sinne suuntaan pyöräteitä pitkin kun vaeltaa, tulee uusi puisto vastaan parin sadan metrin jälkeen. Kisatoimisto on keskellä puistoa. Ilmoittautumiset otetaan vastaan klo 18.00 - 18.20, ja kisa alkaa siis puoli seiskalta.
Kenttä on hyvin helppo, joten ledittelyyn se käy erinomaisesti. Yksi puska ja yksi lampi löytyy, muuten jalan alla on mukavaa tasamaata. Puistoa kiertävän luistelubaanan reunasta alkaa aina o.b. Ykkösväylällä on pakollinen kierto, ja o.b. alkaa talon pihaa ennen kulkevan kuusilinjan kohdalta. Kolmosella ja seiskalla on o.b. korin takana kulkeva pyörätie.
Pelataan seitsemänväyläisellä kentällä kaksi kisaa. Ensimmäisessä kisassa on sarjoja tarpeen mukaan. Se on normaali 14 väylän kisa. Toisen kierroksen pelimuotoa ei pysty mitenkään paljastamaan etukäteen. Tai ehkä sen verran, että se saattaa olla 14 väylän kisa sekin. Eläkää valtaisassa jännityksessä! Ensimmäisen kisan jälkeen pidetään esimerkiksi Hessupurilaisen pituinen tauko.
Kynttilä- ja palkintorahastoa varten pyydän teitä tuomaan tullessanne kaksi euroa. Junnut pääsevät kisaan toki ilmaiseksi. Ledejä kannattaa kysellä täällä foorumilla, niin joku Tallaaja saattaisi ottaa niitä kopilta mukaansa. Nummelan Hong Kongista elektroniikkaosastolta ostin niitä pari viikkoa sitten. En ole varma, onko siellä niitä lisää. Muutama ylimääräinen saattaa minultakin löytyä.
Kun urheilujuomaa harrastavat tankkaavat tauolla sekä ennen ja jälkeen kisan, ei puistoon tule pullo-ongelmaa. Jos kisaan osallistuu yläasteikäisiä, uskon heidän vanhempiensakin arvostavan tätä linjaa.
Houkutelkaahan netittömät tuttunne myös mukaan. Kerrottehan tällä foorumilla, että olette tulossa. Mainitkaa myös, jos kyydissänne on vielä tilaa, niin ei kukaan joudu heivaamaan kisaa kyydin puutteen vuoksi.
Tervetulotellen Jani Nevantausta

- Poimis
- Viestit: 2306
- Liittynyt: Pe Huhti 01, 2005 9:36
- Oikea nimi: Sami Poimala
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
No johan tuli pitkällä varotusajalla tämä ilmotus!
Vaan pakko on yrittää päästä mukaan. Vielä en ole varma, olenko kyytiä vailla vai tarjoamassa.

Kivempaa fribaamista - http://fribakaveri.fi
- Dizzy
- huru-ukko
- Viestit: 3514
- Liittynyt: Ke Marras 05, 2003 10:27
- Oikea nimi: Anssi Sahri
- Paikkakunta: Viikki
- Viesti:
Se on nää Töölööläisten käytöstävat kyllä jotain ihan uskomatonta. Osoitellaan sormilla, tuijotellaan ja vielä morkataan toisten uskontoa näin julkisesti. Mitenköhän ne sais pysymään siellä Kisiksen ympärillä notkumassa. Eivät tulisi aiheuttamaan pahennusta parempiensa keskuuteenzaia kirjoitti: Kertaakaan vielä kokeillut tuota pelleilyä
Rehellistä kotiinpäinvetoa vuodesta 1974
- Peikko
- Viestit: 1252
- Liittynyt: Ma Syys 29, 2003 13:09
- Oikea nimi: Niko Kotsalainen
- Paikkakunta: Maalla, Jyväskylän rauhassa
Anssi... Naiset, tietäähän senDizzy kirjoitti:Se on nää Töölööläisten käytöstävat kyllä jotain ihan uskomatonta. Osoitellaan sormilla, tuijotellaan ja vielä morkataan toisten uskontoa näin julkisesti. Mitenköhän ne sais pysymään siellä Kisiksen ympärillä notkumassa. Eivät tulisi aiheuttamaan pahennusta parempiensa keskuuteenzaia kirjoitti: Kertaakaan vielä kokeillut tuota pelleilyä
Jani... Nummela on kaukana poissa mun paikkatuntemuksen piiristä... Onko sinne Prismaan jonkinlaista katuosoitetta ???
Stamina 20xx --> Sitä odotellessa!!!
Naaranpajuntie 3 on Prisman osoite. Nuo osteluparatiisit ovat kyllä tehneet melko mahdottomaksi olla löytämättä perille: sellainen oksennuksenvärinen 48 metriä korkea mainostörökki näkyy kohtalaisen hyvin.
Ja Saija: parasta, mitä Hoon kanssa perjantai-iltana voit keksiä, on ledipelailu (pelailu ; pelleily - annettakoon kirjoitusvirheet anteeksi)!
Vinkki: ledi tekee mielestäni kiekoista selvästi alivakaampia.

-
zaia
- TT:n puheenjohtaja
- Viestit: 2962
- Liittynyt: Ti Maalis 02, 2004 9:27
- Oikea nimi: Saija Lehto
- Paikkakunta: Helsinki
Vaikka ajatus oli houkutteleva, niin The Curse of the Were-Rabbit vei kuitenkin voiton. Onhan se pakko nähdä toistamiseen kuukauden sisään. Eli ei olla tulossa Nummelaan.Jani kirjoitti:Ja Saija: parasta, mitä Hoon kanssa perjantai-iltana voit keksiä, on ledipelailu (pelailu ; pelleily - annettakoon kirjoitusvirheet anteeksi)!
- Poimis
- Viestit: 2306
- Liittynyt: Pe Huhti 01, 2005 9:36
- Oikea nimi: Sami Poimala
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
Onkos tänne nyt sit tulossa ketään? Mitä oon kyselly, kukaan muu kuin minä ei olis tulossa. En taida yksin jaksaa lähtee, mut edelleen voin lähtee - ja tarjota kyytiä jos joitakuita ois lähössä
Kivempaa fribaamista - http://fribakaveri.fi
- surrapurra
- Site Admin
- Viestit: 2925
- Liittynyt: Ma Loka 21, 2002 1:06
- Oikea nimi: Hannu Lappalainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Poimis
- Viestit: 2306
- Liittynyt: Pe Huhti 01, 2005 9:36
- Oikea nimi: Sami Poimala
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
Ja rahat tuli silti pipottomalle, hanskattomalle ja märkäkenkäiselle keltanokalle. 