Talin viikkokisat 2016

"Mitä! En mä vitosta heittänyt eilen" Tänne purnaukset, kehut, infot ja muut viikkokisa-asiat

Valvojat: Mini-Nieminen, Chukie, jwinterh, Hallitus

Avatar
Fallafel
Viestit: 242
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 12:13
Oikea nimi: Mikael Runonen
Paikkakunta: Helsinki

Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja Fallafel »

Perinteiset torstaiviikkokisat starttaavat jälleen. Ensimmäinen kisa on 21.4.2016 ja viimeinen 1.9.2016.

Viikkokisoissa pelataan sekä parhaasta raakatuloksesta että parhaista tasoituksellisista tuloksista. Kisojen palkinnot ovat 10 euron arvoisia lahjakortteja Frisbeepointiin. Kisoissa paras raakatulos palkitaan aina ja myös jokainen hole-in-one oikeuttaa lahjakorttiin. Mikäli parhaan puhtaan tuloksen heittää useampi kuin yksi pelaaja, palkinnoin voittaa se, jolla on pienin tasoitus. Ensikertalaisella ei ole tasoitusta joten tällainen henkilö ei voi voittaa puhtaan tuloksen palkintoa mikäli kyseessä on tasapeli. Jos ensikertalainen heittää parhaimman tuloksen AINOANA pelaajana, on hän tietenkin oikeutettu lahjakorttiin. Tasoitukselliset lahjakortit jakaantuvat alla olevan taulukon mukaisesti.

Ilmoittautuminen alkaa Talin kopilla klo 17:00 ja päättyy 17:45 tai silloin kun kisa on täynnä
Kisaaminen alkaa pelaajakokouksella klo 18:00
Osallistumismaksu on 2 euroa (2 x 1€ tai 1 x 2€, tämä siksi ettei TD:lle jää kilon kasaa viisisenttisiä kisan jälkeen)
Jäsenillä on mahdollisuus hankkia kausikortti, jolla varmistaa kisan pääseminen (lisää infoa jäsenille tarkoitetulla osastolla)
Kisaan mahtuu mukaan 72 pelaaajaa
Palkinnon voi käyttää Frisbeepointissa kun tulokset on julkistettu foorumilla. Väyläkohtaiset tulokset löytyvät osoitteesta http://dgt.golftulos.com/

Jos olet tulossa viikkokisoihin ensimmäistä kertaa ikinä, toimi näin: Kun ilmoittautuminen on auennut, tule TD:n luo ja ilmoita oma nimesi ja että olet ensikertalainen. TD pyytää sinulta kahta euroa. Ojenna kaksi euroa TD:lle. Homma on sillä selvä ja voit mennä vaikkapa lämmittelemään lähistölle ja odottamaan pelaajakokouksen alkamista (ilmoitetaan töötillä). Ensikertalaiset pyritään laittamaan kokeneempien pelaajien mukaan ja he kertovat tarvittavat kisailuun liittyvät asiat.

Erityiset päivämäärät:
05.05.2016 Helatorstai, pelataan peräti kolmet peräkkäiset viikkokisat
26.05.2016 Tali Openin parikisa, ei viikkokisoja
23.06.2016 Juhannus, pelataan kahdet viikkokisat

Tali ViikkisChamp Invitational 2016:
Talissa järjestetään vuosittain Suomen perinteisin PDGA-kutsukilpailu, ViikkisChamp. Tähän kisaan saa kutsun, mikäli heittää virallisissa viikkokisoissa (21.4.2016-1.9.2016) alle radan par-lukeman eli numeroina raakatuloksen 57 tai vähemmän. Kisa järjestetään viimeisen virallisen viikkokisan jälkeen ja se on PDGA-kisa eli siitä saa myös ratingit. ViikkisChampin tarkempi ajankohta julkaistaan myöhemmin. Toinen (ja ainoa muu) tapa päästä mukaan kutsukisaan on pelata kesällä järjestettävässä Tali-liigassa tulos 57 tai vähemmän ennen ViikkisChampia. TD varaa oikeuden laskea ehtoja kutsuille mikäli mahdollisten osallistujien määrä uhkaa jäädä liian pieneksi.

Tervetuloa!

Tasoitusjärjestelmä:
- Tasoitusjärjestelmä laskee tasoitukset automaattisesti, eikä pelaajan tarvitse huolehtia niistä
- 1 tulos: on luonnollisesti tasoitus
- 2–3 tulosta: huonoin pois ja keskiarvo lopuista, tarkoittaa siis käytännössä että jos kaksi niin parempi tulos on suoraan tasoitus
- 4–7 tulosta: kaksi huonointa pois ja keskiarvo lopuista
- 8 tulosta tai enemmän: katsotaan kahdeksan tuoreinta tulosta, joista kolme huonointa pois ja sitten keskiarvo lopuista viidestä
- Tasoitukset seuraavat edelliseltä vuodelta

Osallistujat vs. palkintojen määrä (min - max = tasoitukselliset palkinnot + paras raakatulos):
04 - 09 = 0 + 1
10 - 18 = 1 + 1
19 - 27 = 2 + 1
28 - 36 = 3 + 1
37 - 45 = 4 + 1
46 - 54 = 5 + 1
55 - 63 = 6 + 1
64 - 72 = 7 + 1
Heitto jokeen, lie lie missä lie liemissä.
Booga
Viestit: 160
Liittynyt: Ma Huhti 18, 2011 20:28
Oikea nimi: Ardo Sepp

Re: Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja Booga »

Onko mikä järke pelata 9+9 väylä. Eile ainakin oli turha olla kylämässa tuullessa ja odotella sielä. Ainakin 30 minsa mene ihan hukka ja TD- llä on lisä hommi tehtä tä järjestys .
"Menkää ihmiset kotiinne ja hankkikaa vaikka joku järkevä harrastus."

2013 Eesti Masters Mestari
Avatar
Fallafel
Viestit: 242
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 12:13
Oikea nimi: Mikael Runonen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja Fallafel »

Booga kirjoitti:Onko mikä järke pelata 9+9 väylä. Eile ainakin oli turha olla kylämässa tuullessa ja odotella sielä. Ainakin 30 minsa mene ihan hukka ja TD- llä on lisä hommi tehtä tä järjestys .
Siihen on olemassa ihan kohtuullisen järkevät perustelut. Pelaamalla 9+9 ihmiset näkevät enemmän muita pelaajia ja toisella puolikkaalla saa pelata samantasoisessa seurassa ja ykkösheittueissa kilpailla aidosti voitosta. Ei tuota ole kiveen kirjoitettu, mutta huono sää ei ole hyvä peruste muuttaa nykyistä tapaa.
Heitto jokeen, lie lie missä lie liemissä.
lliuhto
Viestit: 151
Liittynyt: Ti Tammi 21, 2014 12:01
Oikea nimi: Lauri Liuhto
Paikkakunta: Espoo

Re: Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja lliuhto »

Fallafel kirjoitti:
Booga kirjoitti:Onko mikä järke pelata 9+9 väylä. Eile ainakin oli turha olla kylämässa tuullessa ja odotella sielä. Ainakin 30 minsa mene ihan hukka ja TD- llä on lisä hommi tehtä tä järjestys .
Siihen on olemassa ihan kohtuullisen järkevät perustelut. Pelaamalla 9+9 ihmiset näkevät enemmän muita pelaajia ja toisella puolikkaalla saa pelata samantasoisessa seurassa ja ykkösheittueissa kilpailla aidosti voitosta. Ei tuota ole kiveen kirjoitettu, mutta huono sää ei ole hyvä peruste muuttaa nykyistä tapaa.
Lisäksi ainakin tämmöiselle rivipelurille on seuraavia iloja 9+9:stä:
  • Kilpailufiilistä!
  • Ei tarvitse pelata ikinä yhteen menoon väyliä 18 ja 1. Ihan kiva, kun ainakin tämmöisellä korkeintaan keskinkertaisella heittäjällä on niillä usein vähää enemmän vaikeuksia.
  • Tuo jako tuntuisi ainakin omasta mielestäni tasaavan hieman olosuhteita. Tuuli laantuu usein kisan aikana, ja "isot numerot" ovat mielestäni alttiimpia tuulelle.
Booga
Viestit: 160
Liittynyt: Ma Huhti 18, 2011 20:28
Oikea nimi: Ardo Sepp

Re: Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja Booga »

Pelaamalla 9+9 ihmiset näkevät enemmän muita pelaajia ja toisella puolikkaalla saa pelata samantasoisessa seurassa ja ykkösheittueissa kilpailla aidosti voitosta.

Ei pitä paikka ,kun on aika monta sovittu pooli, kuka pela kaikki 18 väylä samassa ryhmässa.
Ja mun koku edellinen juttu tarkoita ,että jos on kole keli vois TD harkita pelata 18 väylä putke. Vesisadessa ja kylmässa ei ole kiva odotella.
"Menkää ihmiset kotiinne ja hankkikaa vaikka joku järkevä harrastus."

2013 Eesti Masters Mestari
Avatar
Mini-Nieminen
Viestit: 266
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2003 17:29
Oikea nimi: Jaani Länsiö
Paikkakunta: Haaga

Re: Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja Mini-Nieminen »

Olen Ardon kanssa samaa mieltä.

Kisafiilis on kiva ja se on mahdollista saavuttaa juuri tällä formaatilla, mutta se ei oikeasti ole ollut mahdollista enää moneen vuoteen. Silloin ennen kun pelaajia oli se max. 36 mahduttiin kivasti yhdelle ysille. Silloin ensimmäisen lenkin jälkeen oli selvä ykkösryhmä, joka oli kisan kärki kiistatta. Nykyään kahden samanaikaisen lenkin systeemillä syntyy kaksi samanaikaista ykkösryhmää, jotka pelaavat toisistaan tietämättä. Eli kisaa ei oikein pääse syntymään. No, onhan sitten edes viimeisten puttien jälkeen se voittokamppailufiilis? No ei, koska tulokset selviävät sitten jonkin ajan kuluttua kotona...

Tämä ei ole kritiikkiä järjestäjiä kohtaan, sillä hommaahan on ihan liikaa vetää 72 pelaajan kisaa joka viikko. Se on sanomattakin selvää, ja arvostan joka kerta, kun ihmiset viitsivät kuluttaa aikaansa muiden kisaamisen vuoksi. Itse en jaksanut vetää edes Meikun viikkokisoja muutamaa kuukautta pitempään - eikä siinä ole edes hommaa.

Mutta kisafiilis ei mielestäni ole peruste pitää 9+9 systeemiä yllä enää. Siinä tosiaan menee se 30 minuuttia kauemmin vähintään, ja jo nyt kovaa hommaa tekevät järkkääjät joutuvat välissä tekemään uudet jaot, jotka joku innokas peluri kuitenkin järkkää mieleisekseen TD:stä piittaamatta ja täten kusee sen uusiin pelaajiin tutustumisenkin. Ja se onkin ainoa hyvä syy pitää nykyistä systeemiä yllä. Jos plussat ja miinukset laskee, jää 9+9 häviölle. Huono sää ja esim. pimeys (joka syksyllä otetaankin huomioon) ovat hyviä syitä nopeuttaa peliä.

Muuten, olen sitä mieltä, että perinteiden vaaliminen sinänsä ei ole hyvä peruste myöskään (ainakin radan muutosten osalta perinnekortti on vedetty monesti). Jos jokin ihan oikeasti tuntuu paremmalta idealta niin radan kuin pelisysteeminkin kohdalla, on ehdottomasti toteutettava se. Muutenhan mikään ei kehity. Laji kehittyy, mennään mukaan!
Avatar
uzah
Viestit: 1421
Liittynyt: La Marras 02, 2002 14:02
Oikea nimi: Juuso Ketonen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja uzah »

Mini-Nieminen kirjoitti: Kisafiilis on kiva ja se on mahdollista saavuttaa juuri tällä formaatilla, mutta se ei oikeasti ole ollut mahdollista enää moneen vuoteen. Silloin ennen kun pelaajia oli se max. 36 mahduttiin kivasti yhdelle ysille. Silloin ensimmäisen lenkin jälkeen oli selvä ykkösryhmä, joka oli kisan kärki kiistatta. Nykyään kahden samanaikaisen lenkin systeemillä syntyy kaksi samanaikaista ykkösryhmää, jotka pelaavat toisistaan tietämättä. Eli kisaa ei oikein pääse syntymään. No, onhan sitten edes viimeisten puttien jälkeen se voittokamppailufiilis? No ei, koska tulokset selviävät sitten jonkin ajan kuluttua kotona...
Vaihtoehto on että pelataan 3 tyypin kanssa koko kiessi tietämättä muista yhtään mitään. Nyt sentään voi jonkin verran arvioida että mihin tulokseen muut on pelaamassa. Jokainen joka pelaa niissä ykköspooleissa tietää melko hyvin mitä tarkoittaa jos toisen sektorin kärkitulos on 25. Pitää pelata alle 54 jos tahtoo kilpailla voitosta. Toki tämä on aina totta mutta jos tuon ottaa toisinpäin niin tilanne onkin toinen. Jos on suht tuore lajissa ja heittää unelmapuolikkaan ja käy ilmi että on oman sektorin kärjessä ja toinen sektori on pelannut 28. Yhtäkkiä tulee sellainen fiilis et "hei, mul on mahkut voittoon tässä". Jos homma pelataan yhteen pötköön niin tätä ei tapahdu.
Ja siis tietenkin se tiukoin kilpailu on niiden kanssa jotka on samassa tuloksessa. Mitkä on fiilikset ku yhdeksän väylän jälkeen on 7 heittoa poolin seuraavasta perässä tai edellä? Melko yksin saa pitää motivaatiota yllä.

Kumpikaan vaihtoehto ei anna sitä välitöntä tietoa voittajasta. Sen joutuu pelaaja itse urkkimaan muilta pelaajilta jokatapauksessa. 9+9 systeemissä ei tartte kysyä ihan jokaiselta kun tietää oman puolen kärjen ja toisen puolen kärjen. Jos on pelannut oman kärjessä niin on enää 4 tyyppiä keneltä kysyä.

Ja sitten näistä sovituista pooleista. Usein käsittääkseni sovittu pooli on pois TD:n taakasta eikä toisinpäin. Jos joskus olen itse sellaisessa ollut niin homma on sovittu melkein niin että pooli on itse vastuussa itsestään. Ja kuinka paljon näitä nyt sitten on? 1 ryhmä rämä, 1 (tai 2) reikäpeli poolia ja joku TD/skini pooli. 3/18 siis. 1/6. 16%. Näistä vielä reikäpelipoolit on usein (ei aina) ns tutustumispooli. Sitä(kin) varten reikäpeliä harrastetaan että tutustutaan muihin. Eli sinne jää sellanen ~1,5 poolia. Eli sitä sosiaalista kanssakäymistä on siellä vielä ihan runsaasti. Ja oikeastaan 9+9 on tähän jopa jonkinlainen lääke. Nythän näille sovittujen poolien pelaajien juttusille pääsee just kivasti siinä tauolla versus jos pelataan putkeen.

Aika on myös yksi kriteeri mitä heitellään tässä. Ja tämä on oikeastaan sellanen mikä riivaa tuolla radalla ihan kokoajan. Jengillä tuntuu olevan kokoajan kiire jonnekki. Heitto ja ennen ku kiekko on edes puolessa välissä lentoaan ollaan jo liikkeellä sen perään. Mihin teillä on niin kiire? Talissa kiertänyt 2 rundia tänä keväänä ja molemmilla kerroilla 4 pooli ottaa kiinni 2 poolin. Ja ei, me ei olla siellä pyöritty päämäärättömästi ympäriinsä. Henkilökohtaisesti harrastan lajia nauttiakseni siitä, en suorittaakseni sitä. Tuntuu että jengi tahtoo tulla radalle ja tarkoitus on jollain tavalla vaan hoitaa rundi maks nopeesti pois alta. Voisi kuvitella että olisi mahdollista "pyhittää" yksi ilta lajille niin ettei viikkokisoissakin olisi kiire pois ennen ku se edes alkaa.

Toki ymmärrän että kun sataa ja on kylmä niin on kurjaa seistä värjöttelemässä se 20-30min kun poolit jaetaan uudestaan. Tässä kai voisi TD käyttää harkintaa tapauskohtaisesti kuten tehdään esim syksyllä. Toisaalta jos ollaan tultu pelaamaan niin usein on etukäteen tiedossa sääolosuhteet ja nokkelimmat ovat pukeutuneet sen mukaisesti. Useat jopa tulleet autoilla, siellähän voi pitää lämmintä jos värisyttää. Toki tämä hieman taas sotii sitä sosiaalisuutta vastaan mutta kuka sitä kylmässä sateessa tahtoo olla sosiaalinen. Tai sitten voi kutsua jengiä sinne autoon kaveriksi.
Epäonnistunut hyvä heitto on aina parempi kuin onnistunut huono heitto.

http://www.youtube.com/watch?v=BGpzGu9Yp6Y
Avatar
protoni
Viestit: 427
Liittynyt: To Huhti 27, 2006 10:32
Oikea nimi: Toni Asikainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja protoni »

Hei, Onko helatorstaina 5.5. taas jollain suunnitelmissa useammat viikkikset?

Jos on tai ei, niin pelattaisiinko putteriskabat (tai yhdenkiekonkisat) joko erikseen tai yhtenä viikkiskisana?

Mitä mieltä?
5 time TTT -champion. 2008, 2011, 2012, 2013 and 2018...
Avatar
kekkonen
Viestit: 202
Liittynyt: To Huhti 28, 2011 20:39
Oikea nimi: Tuomo Seppälä

Re: Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja kekkonen »

Olen antanut itseni ymmärtää että helatorstaina on supertostai eli kolmet kisat joista ensimmäiset alkavat jo joskus aamupäivällä. Valitettavasti aiheesta ei ollut vielä tänään päivällä pelikavereilla tarkempaa tietoa asiasta kuin se että kolme kisaa on.

Putterikisa olis kova! r-(

-kekkonen
Booga
Viestit: 160
Liittynyt: Ma Huhti 18, 2011 20:28
Oikea nimi: Ardo Sepp

Re: Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja Booga »

viimeisestä viikiksestä on mennyt jo ikuisuus, mutta ei ole tulokseitä?
Olisko johtokunnalla mietimistä ,että sais tä homma parempi käynti?
Aika monta viikokisa on ottanut käynti skoorin järjestelma. Ennäko ilmoitus, tulokset heti näkyvissa jne, jne. TD pääse helpolla ja kaikki olis tyytyväisi.
"Menkää ihmiset kotiinne ja hankkikaa vaikka joku järkevä harrastus."

2013 Eesti Masters Mestari
Avatar
Fallafel
Viestit: 242
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 12:13
Oikea nimi: Mikael Runonen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja Fallafel »

Booga kirjoitti:viimeisestä viikiksestä on mennyt jo ikuisuus, mutta ei ole tulokseitä?
Olisko johtokunnalla mietimistä ,että sais tä homma parempi käynti?
Aika monta viikokisa on ottanut käynti skoorin järjestelma. Ennäko ilmoitus, tulokset heti näkyvissa jne, jne. TD pääse helpolla ja kaikki olis tyytyväisi.
TD lähti viikkokisojen jälkeen Tammisaareen kisaamaan niin eipä ole ehtinyt. Tänään tulee tulokset.
Heitto jokeen, lie lie missä lie liemissä.
Avatar
Kanzo
Viestit: 140
Liittynyt: La Heinä 02, 2011 20:09
Oikea nimi: Petteri Kantokari
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja Kanzo »

Etteikö ad hoc -viikiksiä tänään?
Avatar
jwinterh
Viestit: 661
Liittynyt: To Elo 05, 2010 20:56
Oikea nimi: Jani Winterhalter
Paikkakunta: Espoo

Re: Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja jwinterh »

On kisat tänään... FB:ssä ollut ilmoitus. Eli ihan normi aikataululla mennään. Muistakaa että kausikortit ei ole enää voimassa.
Talin Tallaajien Talvisarja Master-Champ 2014
Talin Tallaajien Reikäpelimestari 2014
NormiTali Liiga 2014 MPO 1st
Avatar
Kanzo
Viestit: 140
Liittynyt: La Heinä 02, 2011 20:09
Oikea nimi: Petteri Kantokari
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Talin viikkokisat 2016

Viesti Kirjoittaja Kanzo »

Facebookissa! En ole enkä mene. :?

Mutta hieno homma että kisataan. :D
Vastaa Viestiin