Vuoden frisbee urheilija & pelaajatarinoita

[hyzer]

Hienoa Antero että otit rooliisi positiivisen asenteen, en haluaisi joutua ylipäällikön kosto toimenpiteiden kohteeksi. Ja olet kyllä täysin oikessa Upin tärkeydestä teidän ja meidän kaikkien hyvinvoinnin suhteen. Ilman Upia esim. edellisessä Staminassa kuolo olis korjannut meikäläisen suorempien heittojen valtakuntaan. Tosin herännyt en ole vieläkään siitä aamusta.
Ja kiitos Janille tarinasta.
Tää alkaa hieman karata Lillin ylistämisestä, eli alkuperäisestä aiheesta. Yritän huomenaamuna keritä kirjoittaa oman tarinani, vaikka uuden topicin alle = Tarinani. Ja voihan sen jo joku aloittaa aikaisemminkin.
Jos tarinoita kertyy useampia, niin joku osaavampi voisi varmaan tehdä niistä jonkimmoisen koosteen. Vaikka AP Ratamestariin, tietenkin kirjoittajan luvalla.
-väykkä-

[hehtaarikäsi]

TAUBEE!!
Kuvat Rennille Hop!
Jookos

Ovatkin muuten hienoja kuvia, kiitos vielä niistä Väykkä.

Tuon kuvat vaikkapa Tonttu-openiin.

[Antero]

Moi.

Minun tarinani F-golfin löytämisestä ei nyt ole niin kovin kummoinen, mutta tässäpä tämä.

Elettiin vuotta 2000 kun olin kävelyllä Koneen puistossa vaimoni kanssa. Näin siellä jotain aivan ihmeellisiä häkkyröitä pitkin peltoa. Ihmettelin kovasti mistä on kysymys, sillä aivan ilmeisesti ne eivät olleet koiria tai muita eläimiä varten, eivät roskiksia eivätkä modernia taidettakaan. (Siitä en tosin ollut ihan varma. )

Seuraavana keväänä olin taas siellä kun näin F-golf toimintaa livenä. Kysyin sitten joltakin heittäjältä (en kirveelläkään muista keneltä) ja hän kertoi auliisti mistä on kysymys. Niin auliisti, että poolikaverit käskivät häntä jatkamaan...

Seuraavana päivänä soitin sitten Vesa Palmuselle ja ehdotin, että mennään Stockmanille ostamaan pari kiekkoa ja kokeillaan. Vastaus VSQ:lta "Ootsä ihan dorka?"
No, Vesan tuntien rupesin suostuttelemaan ja suorastaan lobbaamaan ja niin menimme parin päivän kuluttua Stockalle ja ostimme molemmat Sharkin. Vesa punaisen ja minä valkoisen.
SFL:n sivuilta katselimme minne mennä ja niin suuntasimme Meikkuun.
Sompailimme siellä hieman hukassa noin 3 tuntia, mutta VSQ:n pettämättömän suuntavaiston ja kartanlukutaidon ansiosta löysimme kaikki väylät. tulosta en muista, mutta taisi olla siinä 65-75 heittoa... taisi olla 8 tai 9 väylää.

Se oli kivaa!

Heittelimme sitten aika monena iltana ja kävimme ostamassa lisää kiekkoja.

Muistan vielä sellaisen tapahtuman kun olimme meikun viimeisen korin lähellä istumassa tupakilla ja tiiauspaikalle ilmestyi joitain fribaajia, jotka olivat MM:n porukka, ainakin Tuomas ja J.P.
Sanoin Vesalle, että istutaan tässä, sillä "Ei ne kuitenkaan tänne asti heitä".
Ah, kuika väärässä olinkaan...

Tuomaksen avaus ei oikein onnistunut (siis silloin pidin sitä kerrassaan loistavana), sillä se jäi korista noin 25-30m.
Tuomas aloitti puttauksen ja omaan tuttuun tyyliin keskittyi siihen hyvin.
Kuiskasin Veskulle "Ei mene" ja VSQ takaisin "Ei taatusti". Sitten tietenkin hymyilimme vallattomasti ja odotimme mokaa.
Ah, kuinka väärässä olimmekaan (taas).
Kling, täysin puhdas suoritus.

No kun Meikku alkoi hieman puuduttaa, samoin Koneen puisto, suuntasimme Taliin.

Siellä tormäsimme mestari Eppuun ja juttelimme aiheesta hänen kanssaan.
Syyllistyin tietenkin oman tyyliseen mokaan, eli valitin hänelle radan tuhansista nokkosista....
Hän suhtautui asiaan itse asiassa aika rennosti, mitä nyt naama hiukan venähti.
Silloin kysyin myös sen, että meinaavatko he perustaa jonkin rekisteröidyn yhdistyksen ja jos meinaavat, niin haluan osallistua siihen.

Kun osallistuin ensimmäisiin (siis minun ensimmäiseen) talkoisiin, niin Eppu antoi minulle tehtäväksi kuljettaa kottikärryillä hiekkaa nykyisen viitosen tiiauspaikalle. Hiekkakasa oli nykyisen 14 OB-alueella ja kottikärryissä oli kumi tyhjänä. Taisipa tulla takaisin kuittaus niistä nokkosvalituksistani...

Lilliin törmäsimme olisiko ollut kolmannella Talin viisiitillämme. Kysyin Lilliltä pientä apua oikean tekniikan löytämiseen ja niin sain häneltä paljon neuvoja sekä henkilökohtaista opetusta. Lilliä siis minäkin kiitän siitä, että nykyään olen edes hiukan jyvällä siitä, että miten pitäisi heittää.

Että näin.

[hlehto]

Oma tarinani pähkinänkuoressa:

Kaverilta tulee Ruotsista joskus 2000-2001 kesällä meiliä, että olivat opiskelukaverit vieneet sen Västeråsissa frisbeegolfaamaan. Ei kertonut enempää.

Google soimaan, meiliä ensimmäiseen enemmän tietävään osoitteeseen, joka sattui vastaan (kuinka ollakaan, sloukko@sci.fi) ja ostamaan kiekkoja ja Munkan maanantain viikkokisoihin.

Siltä tieltä ei ole ollut paluuta.

[zaia]

Oma tarinani pähkinänkuoressa:

Kaverilta tulee Ruotsista joskus 2000-2001 kesällä meiliä, että olivat opiskelukaverit vieneet sen Västeråsissa frisbeegolfaamaan. Ei kertonut enempää.

Google soimaan, meiliä ensimmäiseen enemmän tietävään osoitteeseen, joka sattui vastaan (kuinka ollakaan, sloukko@sci.fi) ja ostamaan kiekkoja ja Munkan maanantain viikkokisoihin.

Siltä tieltä ei ole ollut paluuta.

Niin, tähän voisin minä jatkaa että 2-3 vuotta silloin tällöin kokeilin minäkin Henkan seurana kiekon heittelyä lähinnä huumorimielessä ja kauniista kesäsäistä nauttien. Jossain vaiheessa huomasin että miestä hädin tuskin enää näkee ja päätin lähteä mukaan kisoihinkin. Viikkokisat olivat rennompi tapahtuma kun alunperin olin uskonut ja muodostivat äärimmäisen hyvän tekosyyn lähteä töistä aikaisemmin torstaisin!

Isommissa kisoissa on taas todella kivaa tavata muita mimmejä. Joskus on myös helpompi kysyä muun juttelun lomassa saman sukupuolen pelaajalta neuvoja tekniikasta ja onhan se huomattavasti enemmän fiiliksiä nostattavaa nähdä että joku mimmikin heittää kovaa ja pitkälle, liksom Birgitta - eli Tallaajilla on vielä parantamisen varaa tässä kohden että meillä tytöilläkin olisi enemmän kisakavereita.

Ai niin, muistan kun kävin ensimmäisiä kertoja Talissa ja joku seiskan koripaikka oli ihan karmeessa kunnossa rikkaruohoineen ja maasta ylös pyrkivine jätteineen. On ollut hienoa seurata miten rata näyttää vuosi vuodelta paremmalta ja mukava myös tehdä jotain sen eteen.

[surrapurra]

En pysty järkevästi siirtämään tätä mihinkään uuteen topickiin, joten muokkasin hieman tota Väykän aloitusta, joten eiköhän ne loputkin tarinat tänne mahu.

[surrapurra]

Kiitos Väykkä väylän avaamisesta. Tuolla Tallaajien palstalla on välillä niin paljon asiaa, että vallan unohtaa tän yleisen puolen, joka kuitenkin heijastaa toimintaamme ulospäin. Mielenkiintoista luettavaa on ollut joten pakkohan tässä on omaltakin osalta hieman muistella. Hmm..no tuo nyt meni jo hieman liian kauaksi.

Lähdetään nyt vaikka vuodesta 1982, kun luokallemme tuli outo hiippari, joka heitteli frisbeetä Torpparinmäessä neliön läpi. Voitteko kuvitella. Sillä oli seinä täynnä frisbeitä. Jossain vaiheessa lähdettiin sitten Meikkuun heittämään ja Mikolta sain lainaksi aina jonkun kiekon hänen pohjattomalta tuntuvasta kiekkovarastostaan (kiitos siitä). Meikku oli tuohon aikaan vielä kuin korkkaamaton Tali (no ei nyt sentään) ja muutama väylä jää kyllä mielikuviin ikuisiksi ajoiksi (vaikka kakkosen muistaminen ei enää onnistu ilman pinnistelyä niin kolmonen oli sitten sitäkin hienompi väylä, mutta kyllähän niitä allergikkojakin on tietty jossain hoidettava. Kisoihin en kyllä tuolloin uskaltanut vaan seurasin vierestä kuinka Mikko nakkaili kakkosia korttiin ja pokaaleja kaappiin.

Sitten kun vihdoin uskaltauduin kisoihin niin seikka, joka monelle aloittelevalle heittäjälle on varmasti tuttu, oli tuskastuttavan totta minunkin kohdallani. Harjoituskierroksilla pelasimme "kohtalaisen" tasaisesti Mikon kanssa, mutta kisassa Mikko sitten paransi n. kymmenellä heitolla ja itse huononsin n. kymmenellä heitolla Putterina toimi vielä tuolloin Norcal -niminen kiekko, joka nykyään saattaisi kirvoittaa hymyn usean heittäjän huulille sen kiekon nähtyään. Nyt kun kirjoitan tätä tarinaa myöhemmin, niin täytyy myöntää, että eihän se mikään Norcal ollut (vaan niin olen aina luullut, kun se on ainoita vanhempia kiekkoja, joita mulla on jäljellä). Noh ehkä se oli sitten tämä, tiedä häntä, tää on se toinen vanha kiekko joka on jäljellä. Mikko täydentää, jos muistaa. Aviarilla en kuitenkaan silloin putannut. Sittemminhän se vaihtuikin siihen kuuluisaan keltaiseen "Moray":hin, josta tän karvalakkimainosvideonkin sitten aikanaan tein. 80-luvun loppupuolella tutustuin ddc:hen ja sitä pelailtiin Munkassa mankasta Zappaa kuunnellen. Mika ja Visa heittivät freestyleä, mutta siihen hommaan ei meikäläisellä ollut kyllä missään vaiheessa rahkeita. Mukava oli kuitenkin katsella Mikan ja Visan heittelyä. Oma meininki oli lähinnä sellaista pelleilyä.

Hämärät muistikuvahetkeni sijoittuvatkin sitten 90-luvun alkupuolelle, jolloin frisbeegolf jäi taka-alalle. Aika meni hienojen bändien ja Sirola Opiston parissa, joista ei tässä sen enempää. Tallaajien Tallaaja-kisan saunaillassa sitä aikaa hieman tuli jo raotettuamusiikkidokkarin voimalla. Tosin rullaluistimet toin jenkeistä v.89 ja niitten kanssa meni muutama vuosi ihan kivasti keksien kaikkea kivaa.

90-luvun loppupuolella mentiin sitten Mikon kanssa taasen Meikkuun verestämään muistoja. Laji oli vielä meidän muistikuvissamme 80-luvun lopulla ja hämmästys olikin suuri, kun törmäsimme Meikussa TOISEEN heittäjään. Mitäs ihmettä. Eihän tästä lajista pitänyt muiden tietää. Tämä henkilö kertoikin meille sitten, että laji voi hyvin ja että Munkassa on jopa toinenkin rata, jossa käydään ihan viikkokilpailuja. No ei kun sinne sitten ja se kesä (hmm...oisko ollut -98 ) oli kyllä meikäläiselle sitten se lopullinen lajiin hurahtamisen vuosi. Veikkaan, että tuli silloin oltua ahkerin viikkokisoissa kävijä. Syksyllä pidettiinkin sitten viikkokisojen päättäjäiset, joissa sain kunnian toimia järjestäjänä. Palkinnoksi ostin perisuomalaiseen tapaan Kossupullon, joten kukapas sen kisan sitten muu olisi voinut voittaa kuin raivoraitis Eppu. Onneksi Juha jakoi ykkössijan ja lupasi urheasti hoitaa palkinnosta Epunkin osuuden.

Yksi kesä käytiin sitten Mikon kanssa Talissa, jonne Mikko oli suunnitellut uutta rataa. Kierreltiin ja kaarreltiin ja ihasteltiin. Minä lähdin viemään anomusta eteenpäin Nuorisoasiainkeskukselle, jossa toimin tuolloin Videopajan ohjaajana Malmitalossa. Noh...Tali oli liian kaukana Koillisen Nuorisoasiainkeskuksen näkökulmasta, joten Tali muuttuikin sitten Savelaan. Tein sitten sinne budjetin, mutta Tali olis ollut niin paljon parempi paikka, että ei siitä Savelasta oikeen sitten jaksanut innostua. Noh...jäi sitten molemmat radat hautumaan, mutta sitten löytyi yhtäkkiä uupumaton parivaljakko, joka lähti mitään pelkäämättä suoraan pedon kitaan ja runttasi tiensä läpi rautaisella tahdonvoimallaan ja kyllähän sitä apuakin sitten alkoi saapumaan.

Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa sitten lyötiin toimintasuunnitelmat pöytään ja päätettiin, että kyllä meitä vuoden loputtua on varmaan puolet enemmän tässä seurassa. Noh...ei ollut puolta enempää vaan neljä kertaa* enemmän ja loppu onkin historiaa...

*tää oli kyl ihan hatusta vedetty luku, mut kuulosti hyvältä

[Vieras]

Onpa hienoa, että tää tarina tupa lähti näin hienosto käyntiin,kiitos kaikille.Ja Hannulle uudelleen otsikoinnista. Törkeästihän minä tänne Tallaajien reviirille tunkeuduin, mutta tehty mikä tehty. Tämä oma tarinani saattaa venyä pitkäksi kuin nälkävuodet, jos yksi sormi tekniikkani vaan jaksaa toimia. Juttu varmasti rönsyilee, ja pelaajien nimiä saattaa vilahtaa siellä täällä, samoin joitain seurojakin saattaa tupsahtaa esille. Toivottavasti en ketään loukkaa, mutta kritiikkiä saa antaa. Joitain asioita varmasti unohtui, ja pieniä virheitä saattaa tulla, muuten voidaan kuitenkin sanoa, että TÄMÄ TARINA ON TOSI.
Vuoden 1998 alkukesällä kaverini kanssa kopittelemassa yhessä pienessä puistossa huoltsikkalätyllä. Kamuni kuitenkin pian kyllästyi touhuun, koska minä en osanut kiekkoa heittää, joten kopittelusta ei kukaan nauttinut. Jostain älynväläyksestä, saimme idean alkaa tarkkuusheittoon lyhtypylväisiin ja muihin maalitauluihin. Kohta keksittiinkin muokata heittoja golfin sääntöhin, ja näin oli FRISBEEGOLF keksitty. Juhannusta vietettiin saman kaverin kanssa perheinemme Pohjan Kisakeskuksessa.Fudista potkiessamme, huomattiin kentän päädyssä oudon näköinen puusta ja ketjuista rakennettu patsas. Eikun infoon kyselemään sen tarkoitus perää, ja voi paska, frisbeegolf oli jo keksitty.Infosta saimme frisbeet( huoltsikka desing ), ratakartan, scoren ja kynän, ja niin unohtui fudis, vaimot ja lapset. 18 reikästä rataa kierrettiin yötä päivää, ja hauskaa oli.
Seuraava etappi olikin sitten löytää jostain kotia lähempää rata. Kaveri sai kuulla Hesasta sellaisen löytyvän, mutta tarkempia kordinaatteja ei löytynyt, joten auto alle Helsinki saitsiing, ja ainoa mitä löydettiin oli Sibelius puiston muutama kori. Töissö aloin kunnan liikuntapäällikköä pommittamaan, Rajamäkeen pitää saada rata. Vein koko liikuntatoimen liikuntapäivän viettoon Kisakeskukseen,ja siellä pelattiin mm. frisbeegolfia. Se olikin viimeinen sykäys Rajamäen radan liikekannalle panolle. Rajamäessä oli siihen aikaan 3 lajin harrastajaa, minun lisäksi työkamuni Seve ja Pekka. Ja klaukkalasta Jouko kenen kanssa tämän hullutuksen aloitin. Löysin Aleksin Intersportista valkoisen Comet merkkisen golfkiekon. Sen kanssa kun Rajamäen kentälle saavuin, olin aika kunkku. Räväytin tenniskentällä sellaisen vajaan 40 metrin siivun, saaden Seven ja Pekan haukkomaan henkeään. Näin ollen 1998 vuoden lopussa meitä oli 4 harrastajaa, yksi golfkiekko eikä yhtään rataa.
1999 olikin sitten suuri askel rajamäkeläiseen frisbeen heittelyyn. Kolme itäistä tietäjää Ismo, Jussi ja Janne Lindberg tulivat bägeineen kiekkoineen suunnittelemaan rataa liikuntapuistoon. Suunnittelun ohessa pojat kertoivat meille lajista, ja näyttivät huikeita 100 metrin draiveja, olimme saanneet uudet idolit. Kesällä meillä oli sitten rata, ja sitä nelisteen tahkottiin. 12.7.1999 oli merkittävä päivä. Silloin Lindbergeitten houkuttelemina minä, Seve ja Jouko suunnattiin suureen maailmaan. Munkkiniemen viikkokisat avasivat silmämme lopullisesti. Me rajamäen suvereenit fribaajat löysimme itsemme aina vikasta poolista. Ja jälkipeli kotimatkalla nakkari tai mäkki pysähdyksineen oli mahtavaa. Sinä loppukesänä saimme uusia idoleita, Sami Loukko ja Juha Nieminen heittivät hienosti, ja möivät maalaistolloille kaikki kiekkonsa eikä niistä mikään lentänyt 40 metriä pidemmälle. Hannu Lappalainen oli tosi mukava, ja heitti ihmeen pitkälle. Samu Karanko oli myös kova sana meidän mielestä. Suurimman vaikutuksen ehkä tekivät kuitenkin Eppu ja Lilli, he heittivät kuin eläimet, ja neuvoivat meitäkin tarpeentullen. Sen muistan elävästi, kun Janne Penttilä saapui munkan pelaajakokoukseen nappipaidassaan kädessä hanska ja kiekko. Ton mä ainakin voitan päätin, siitä on nyt useanpi vuosi, enkä tainnut vieläkään Jannea päihittää.Hoodeeta ihmeteltiin, kun se jakso aina puttailla tuhannella kiekolla. Holle ja Matti olivat meidän sankareita, meistä aina joku silloin tällöin voitti heistä jommankumman. Joka tapauksessa se syksy oli mun parasta aikaa tämän lajin parissa, ainakin hauskinta.
Laji alkoi sitten levitä Rajamäessäkin, ja alkuun minä ja Seve jouduttiin kilpailemaan meidän viikkokisoissa ulkopuolisina ylivoimaisuutemme takia. Mutta kun junnut saivat juonesta kiinni, päästiin mekin mukaan, ja pian oltiin paskapoolin kamaa myös rajamäen viikkokisoissa.
Ensimmäiset SM kisani pelasin Vaasa Openissa keväällä 2000. Todeten että muuallakin kuin Hesassa osataan heittää kiekkoa, ja ettei laji ollut kovin suuri täällä Suomen maassa. Sinä kesänä perustetiin myöskin Dgc Bats. jossa olen saanut toimia tähän asti. Seurahan on ollut alusta saakka ollut pieni, mutta menestyksekäs. Varsinkin junnut ovat olleet Suomen huipulla viimevuodet. Henkilökohtaisesti on ollut hienoa löytää vanhat fudis kaverini Jouko Rosenqvist ja Hannu Rajala saman lajin parista. Muutenkin meillä on tiivis pappa remmi koossa. Olen ollut seuran mukana järjestämässä muutamia kisoja rajamäellä. joten siitäkin hommasta on kaikenlaisia kokemuksia. Niistä mieleenpainuvin on ehkä DG Experience 1.Kisan järjestelyissä oli vahvasti mukana myös Sami ja Juha sekä Vierin Jukka. Olen pelannut useissa kisoissa toinen toistaa hienoimmilla radoilla.Ja onnekseni kuulun siihen sukupolveen, joka on saannut kokea Seppo kisat Suomenlinnassa. Se fiilis kun lokit kirkuu lautan lähtiessä usvaiselta kauppatorilta. Tammisen Ilkka t-paidassaan, vaikka vielä melkein pakkasta. Ja kisan TD juoksee hirven lailla torilla, huomatakseen myöhästyneensä lautalta, sitä ei ikinä unohda.
Olen myös joskus kuulunut frisbeeliiton hallitukseen, mutta huomasin kahden vuoden pestin päätyttyä, että se on fiksumman ja vireämmän ihmisen hommaa. Kunnioitan heitä, jotka sitä hommaa tekee, ilman palkkaa.Olisi se upeeta jos joskus hallituksessa olisi ihmisiä, jotka eivät itse kilpailisi, ja saisivat edes jonkimmoisia kulukorvauksia työstänsä.
Toivottavasti tulevaisuudessa lajissa olisi niin paljon harrastajia, ja kilpailijoita, että pystyttäisiin selkeästi muodostamaan ns.amatööri sarjat ja pro sarjat. Olisi hienoa että huippupelaajat, kuten Lilli, pystyisivät jopa ansaitsemaan elantonsa pelaamisella, mutta sponsoreiden,ja muiden propelaajien kustannuksella.
Ensi kesänähän ovat sitten EM-kisat Suomessa. Se on kanssa varsinainen suo, kuokka ja Jussi tarina. Ilman muita ja Dgc Tampereen tukea Jussi ei kisaa pysty järjestämään, mutta uskoisin ettei Jussin työtunteja pysty kukaan laskemaan ( ellei vaimonsa). Toivotaan, kisojen onnistumista. Kisat tulevat olemaan varmaankin minunkin frisbeegolf uran kohokohta, ja aionkin tavoista poiketen harjoitella kisaa varten intensiivisesti.
Urani alku taipaleelta on pakko mainita vielä yksi nimi, Henrik Matsson. Rumpali Henkka oli, ja on varmaan vieläkin, hauska kaveri. Heitti pitkälle, mutta käämien palaessa putti peli karmeaa, joten usein pelattiin samassa poolissa kisan viimeinen kierros, ja aina sijoista nix ja nax.
Muistanpa kun silloinen liiton puh.johtaja elävä legenda Seppo Nieminen tuli Rajamäen uudelle radalle ensikertaa kumisaappaissaan. Pelattiin rata pariinkertaan, ja totta vieköön kun oli lyhyitä mutta ovelia reikiä rajamellä.
No nyt alkaa loppumaan ajatus. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan minulle lajia ajatellen. loppu kesästä olin jo valmis lopettamaan kokonaan, tai ainakin pitämään välivuoden, mutta EM-kisa paikka sai kipinän syttymään uudelleen. Ens keväänä pitäis alkaa raivaamaan väyliä Nurmijärvelle rakennettavaan rataan, olen sen jo suunnitellut, ja puistopuolen kanssa istutus suunnitelmia tehnyt. Eli enskesänä pitäisi uusi 10 reikäinen rata syntyä tännepuolen kehä kolmosta.

Kirjoitan lisää jos aihetta löytyy -väykkä-

[tikkis]

Onpa hienoa, että tää tarina tupa lähti näin hienosto käyntiin,kiitos kaikille.Ja Hannulle uudelleen otsikoinnista. Törkeästihän minä tänne Tallaajien reviirille tunkeuduin, mutta tehty mikä tehty. -väykkä-

Tervetuloa vaan Rajamäki ja muutkin tänne kirjoitelemaan niin hyvässä kuin pahassa.

Tämän foorumin kautta ei tule Trojalaisia ja muita kreikkalaisia koneelle.

Kiirettä pitää. Ny ei ehdi omaa elämänkertaa kirjoitella, mutta mielenkiinnolla olen lukenut muiden tarinoita.



MAINOS!

Tallaajien uusin TOURNAMENT DIRECTOR Manu Karjalainen järjestää lauantaina Tonttu Openin. Tervetuloa!

[Dizzy]

Kiitos Väykkä, kun tämän julkisen puolen herätit henkiin. Ei mene meidänkään kirjoitukset aina tuonne inside-osastolle

Pelaajatausta.

Oma urheilu-urani alkoi jo neljän vanhana kun sukuni vitsaus - koripallo - kaappasi pienen Anssin matkaansa. Isä pelaa, veli pelaa ja sitä rataa. Siinä muutaman vuoden pallon perässä juostiin ja joskus saattoi vahingossa olla kivaa. Kun ikää vähän karttui ja koulunkäynnin aloitin, pääsin tutustumaan kummalliseen käsitteeseen nimeltä vapaa tahto. Sitä saikin tehdä omia valintoja miten aikaani käytän. Ilmoitin pienen harkinnan jälkeen tomerasti että: Koripalloa en pelaa, pianotunneilla en käy ja papuja en syö!

Kun olin nuorella iällä lopettanut sekä orastavan urheilijan urani, naapureiden kiduttamisen sekä kunnioitettavat ilmavaivani, pääsin keskittymään elämässä oleelliseen: hauskan pitoon.

Sitten vierähti 20 vuotta…(Näistä ajoista ei muuten puhuta, mutta jossain vaiheessa ne ilmavaivat teki come-backin)

Yhtenä kauniina päivänä oltiin Reben kanssa viettämässä petanque kisaa, ja jätkällä oli tosi omintakeisen oloinen frisbee mukana. Olinhan minä sellaista ranta läpyskää joskus heitellyt ja jopa hiffannut että ranteestahan se on kiinni. En ikinä sen kummemmin ajatellut tätä sinkkumiesten lajia, mutta nyt oli uudenlainen kiekko kädessä. Reteesti oletin osaavani sitäkin kiekkoa heittää ja sain sen ehkä jokusen metrin liitämään. Avoliittoon astuneena totesin, että mulla ei ole enää riittävää tuntumaa frisbeen heittelemiseen. Renni siinä alkoi höpistä kaikenlaista hämärää golffista, Munkkiniemestä, Talista, puttereista ym… Rennin tuntevat tietävät ukon höpisevän hyvin usein kaikenlaista hämärää vähän mistä sattuu, joten en ollut moksiskaan ja jatkoimme tiukkaa petanque ottelua.
Sitten se hörhö meni tilaamaan meidän kaveriporukalle kiekot ja käski tulla Munkkaan yhtenä kauniin kesäpäivänä. Sinne saavuttuamme ukko heti kinusi niistä rahoja. Vähän hölmistyneenä teimme kaupat ja minulla oli kädessäni vihreä frisbee jossa luki XS. Kierrokselle MARS!
Voi sitä ihmetystä yhdeksän reiän jälkeen. En oikein tiennyt miten tähän pitäisi suhtautua. Toisaalta tämä on urheilua, koska Markkasen Jani on hyvä tässä (ukolla on se äärimmäisen rasittava ”synnynnäinen urheilija” – geeni, joka pakottaa omistajansa olemaan hyvä kaikessa urheilussa vaikkei ikinä ole sitä harrastanut.) Toisaalta minä ihan pidän tästä.
Siinä se kesä vierähti kaksijakoisessa tunnelmassa. Eihän me missään kisoissa käyty, mutta Talia ja Munkkaa koluttiin läpi harrastetunnelmissa. Jos olo oli riittävän masokistinen menimme Meikkuun. Omia kisoja pidettiin (Jani voitti) Yksi toisensa perään alkoivat kaverit hörähtää lajiin oikein tosissaan. Kävivät viikkokisoissa(???) ja muuta omituista. Tuli sitten yksi loppusyksyn päivä, jolloin olin itsekseni viskomassa sitä kiekkoa Talissa, kun minulle valkeni, että minä ihan oikeasti pidän tästä lajista, ja paljon. Päätin siinä sivussa, että kyllä niihin viikkokisoihin pitää mennä (olivat loppuneet edellisellä viikolla) Tallaajiin pitää liittyä (kauden päättäjäisbileet olivat edellisellä viikolla) ja monta muuta päätöstä joita yhdisti lähinnä pettämätön ajoituksen tajuni.

Tällä tiellä ollaan edelleen., friba ja kaikki sen ympärillä tapahtuva toiminta vie sen vähän vapaa-ajan mitä perheellisellä työssäkäyvällä miehellä on. Elämä on kivaa.

[hyzer]

Anssin hauskaan tarinaan viitaten, lisään hieman omaan juttuuni.
Silloin kun lajiin tutustuin, ja totaalisesti sekosin olin hyvin vahvasti mukana fudiksessa valmentajana ja potkijana. Varsinkin valmennuspuoli vei todella aikaa. Yleisurheilu aikani oli jo taakse jäännyttä aikaa, samoin olin lopettanut lentopallon ja kaukalopallon ja salibandyn.
Mikä mua sitten kiehtoi fribassa?
1. Laji oli mulle kokonaan uusi
2. Laji on yksilölaji mitä en ollut pitkään aikaan kokenut. Piti tulla omillaan toimeen.
3. Tutustuin uusiin ihmisiin, mitä erilaisimpiin persooniin.
4. Laji, mihin mulla ei ole minkäänlaista luontaista lahjakkuutta.
5. Laji mikä ei vaadi juurikaan fyysisiä ponnistuksia, mutta psyyke joutuu joskus aika koville.

Lopetin fudiksessa toiminnankin, ja heitin vaan kiekkoa. Ja sitä vaimon oli vaikea sulattaa. Hänen mielestään mun olis pitänyt jatkaa kunnon urheilu lajeissa.
No nykyään pelaan taas fudista, olen myös joukkueenjohtaja. Tarkoittaa sitä että sekin vie jonkun verran aikaa. Samoin lentis on palannut kuvioihin noin harraste ja kunnon kohennus mielessä.
Ja myönnettäköön ettei frisbeegolf viikonloppu kisoineen sovi aina kovin hyvin perheellisen elämään. Eli kilpailemiseni on huomattavasti vähäisempää, mitä toisessa elämän tilanteessa olisi. Ehkä 10 vuoden kuluttua kun lapset ovat isompia, eikä vaimo viitti naamaani tänkään vertaa katsella, niin sitten tulee kierettyä grandmastereita ympäri Suomea, ehkäpä ympäri tellusta. Amerikkaan eläke rahoja vuolemaan?

-väykkä-

[hyzer]

Kun vauhtiin päästiin, niin mainittakoon vielä että nuorimmaiseni pelaa fudista, jonka johdosta olen myös hänen joukkueessa kiinni. Tähän kun lisätään kouluja käymättömän vuorotyö, myös viikonloppuisin. Eli ensin viikonloppu duunissa, seuraava Vilman fudisturneessa, seuraava SM- osakilpailussa jossain päin Suomea, sitten oma fudis turnee, sitten duuni vkl jne. Ja kotonakin pitäis jotain tehdä, nurtsii leikkaa, takkapuita pilkkoo plus muita kunnostus hommia. Sukulaisiakin pitäis tavata, ja kavereita jne, jne. Tuttua vääntöä monella pelaajalla.
Mutta silti hauskaa on.

[Jani]

Tähän kohtaan sopii hyvin lisäys minultakin:

Lisäilin tuossa jokin aika sitten yhden kaverini osoitetta frisbeekavereideni sähköpostilistaan. Asuinkumppanini pyysi lisäämään itsensäkin kyseiseen listaan, sillä muutaman kerran pienen ajan sisään oli käynyt niin, että olin hyvin informoinut kaikkia muita pelipäivästä paitsi häntä. Nyt siis kaksionsisäinen viestintämme on järjestyksessä.

[tikkis]

80-luvun loppupuolella tuli käytyä Meikussa pussikaljaopeneissa ja muutenkin hengailtua paljon lätynpyörittäjien kanssa.
Sitten tuli muuta tekemistä KUNNES Hannu Lappalainen pyysi Munkan viikkokisojen päättäreihin. Nyt elätään kaiketi vuotta 99?

2000 (?) tulikin käytyä Heinolassa jo SM-kisoissa...

Täydellinen sekoaminen tapahtui kun tajusin mitä Talissa tapahtuu. Sen jälkeen on elämä ollutkin rataa ja järjestötoimintaa. Onhan sitä tullut välillä heiteltyäkin, onneksi on duuni ja perhe vastapainona. Muuten olisin jo muuttanut TT_kartanoon

Hannu laita se kuva Munkan viikkokisapäättäjäisitä jatkoksi. Se on aika mainio.

[surrapurra]

Hannu laita se kuva Munkan viikkokisapäättäjäisitä jatkoksi. Se on aika mainio.

Jep, laitoin sen kuvan ja tuli samalla vähän innostuttua taas Päivitin pikkasen omia tietojani samalla.