Nurmijärven rata

Yleistä friba-läppää.

Valvojat: Mini-Nieminen, Chukie, Hallitus

hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Nurmijärven rata

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Nurmijärven tulevan 13 reikäisen frisbeegolf radan ensimmäinen kori on pystytetty tänään klo. 10.40. Pystyttäjinä toimivat työ ryhmä Pekka Korkala ja väykkä. Sittenkun rata on valmis ja tulee rataennätyksiä, ja ensimmäinen holari jne. Koska en mahdollisesti ole kovin vahvoilla niissä tilastoissa, päätin suorittaa ensimmäisen putin, ja varmuuden vuoksi neljästä metristä. Eka meni kuitenkin valtavan paineen ja jännityksen takia ohi. Mutta seuraava jo upposi vakuuttavasti. Eli väykkä on suorittanut radan avaus putin. Alunperin oli kyllä suunnitteilla, notta avausputin olisi suorittanut ison naapurin pressa Putin. Mutta kunnan päättäjät olivat sitä mieltä että radan suunnittelijalle kuuluu kyseinen kunnia.
Nyt kuitenkin niille jotka pakkaavat bägiää rynnätäkseen radalle, muistuttaisin ettei alueella ole vielä yhtään valmista väylää. Eikä tule vähään aikaan olemaankaan. Tosin korin omaavaa väylää voi jo pelata, ja mahdollisesti sen tänään pelaan, notta saataisiin tuloskortin täyttö käyntiin.
Väylä on helppo n.90 metrinen lintuja ja baareja tiedossa.
Olen rataa tekemässä tämän ja ensiviikon aamu 7.30 - 15.30 välisenä aikana, jos joku on Nurmijärvellä liikenteessä voin edullisen opastetun kierroksen radalla vetää.

-väykkä-
hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Pelattiinpa Pekan kanssa uuden radan kaksi valmista reikää. Reikä 5: väykkä avasi Gazellella 15 metrin päähän korista. Pekan annukka ryytyi puolivälissä, ja Valkyria jätti Pekelle n.30 metrisen lähestymisen. Baana oli avoin ,mutta Pekan sinkauttama MRV hyytyi kymppiin, eikä siitäkään sisään, notta 4 scoregardiin. väykkä puttas ohi ,mutta seuraava nelimetrinen putti yllätti läsnäolijat kilahtaen sisään, siis kolmonen.
Pantiinpa sitten toinenkin kori muutaman tunnin raivauksien jälkeen pystyyn, ja pitihän se reilu 50 metrinen reikä pelata. väykkä avasi pajukon välistä reiluun kymppiin. Pekka tähtäsi lähimpään puuhun ja osui. Kiekko ryteiköstä uudelleen väylälle, ja kolmas heitto korin alle.
väykkä päätti ottaa birdien. Murhaavan tarkka hyseri putti reilusti ohi korin, samoin kakkosputtikin,kolmas kerta toden sanoi, ja neppari. Pekallekin neppari paskasta avauksesta huolimatta.
Sitten ei enää jaksanutkaan heitellä, mutta onhan päivä vielä huomennakin = täytyy kai pystyttää pari koria lisää.
Ketähän muuten jaksaa nää kiinnostaa, toisaalta kivahan se on tulevalla radalla hehkuttaa.

-väykkä-

PS. Kaikille Munkassa pelaaville onnea, ja luvattua auringon paistetta.
Avatar
tikkis
huru-ukko
Viestit: 8022
Liittynyt: La Loka 19, 2002 16:59
Oikea nimi: Markus Stigzelius
Paikkakunta: Äijänpelto

Viesti Kirjoittaja tikkis »

hyzer kirjoitti: Ketähän muuten jaksaa nää kiinnostaa, toisaalta kivahan se on tulevalla radalla hehkuttaa.
Mua kiinnostaa ja onhan se super siistii väsätä uutta rataa!
hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Kiitos Tikkis mielenkiinnosta! En tiedä sanoo homman siisteydestä, mutta täytyy myöntää että into on kova tällä hetkellä. Varsinkin nyt kun suurimmat puunkaato ja ryteikön raivaushommat ovat ohi, ja alkaa näkyy käden jälki.

Tänä aamuna on pystytetty Pekan kaa kaksi uutta koria, ja tietysti reiät maistiaismielassä pelattu.
Tuleva reikä 12 on radan helpoin, lyhyt loiva annukka. Tällä hetkellä pääsee vielä hyzerilläkin korille, mutta kun puistopuolen pojjaat tuloo istuttamaan pari isoa puuta merkkaamalleni paikalle loppunee hyssyttelyt. Joka tapauksessa reikä on idiootti varma kakkonen. Pekalle ja mulle kuitenkin kolmoset.
Radan kakkosreikä on jo vähän pitempi ja näin ollen lintuseen joutuu jo tosissaan heittämään. Mulla oli huikaiseva avaus, häikäisevä lähestyminen mitkä kruunasi hämmästyttävän kaunis putti, kolmonen. Peksi avasi mutkan pitkäksi, jolloin lähestyminen hieman vaikeutui, sillä seuraamuksella, että heitto ikäänkuin lipsahti nuoren koivun hennoille oksille. Puttimatka muodostui sillätapaa liian pitkäksi, kyvyt huomioon ottaen, näin Pekalle neppari.
Nyt kun kaksikko on 4 reikää pelannut on Pekan saldo 15 heittoo, ja väykän 13.
Lähtemme tästä ulos aurinkoon, radan kimppuun. HEIII!

-väykkä-
Jani
Viestit: 641
Liittynyt: Ti Touko 11, 2004 11:24
Oikea nimi: Jani Nevantausta

Viesti Kirjoittaja Jani »

Hyvältä kuulostaa! Olikos se niin, että seura-cup huipentuu uudelle kentälle? Ehtiikö rata pelikuntoon?
hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Moro Jani
Tarkoitus olisi tosiaan peleta pari rundia uudella radalla ennen Rajamäkeen siirtymistä. Mutta kuten tiedät radan tekeminen kestää, eikä meillä ole vielä yhtään väylää valmiina. Eli varsinaiset tiit puuttuvat jo pelatulta kuudelta reiältä.
Niin, tänään iltapäivällä pystytettiin taas kaksi koria, Pekan kanssa koekattiin tietysti molemmat reiät.
Radan 1 ja 13 ovat samantyyppisiä suoria lyhyehköjä 60-70 metrisiä.
Ykkösen tii on hieman koria korkeammalla, ja 13 kori hieman tiitä ylempänä.
Ykkösellä Peke hieman epäonnistui avauksessa, mutta puun takaa lähtenyt kakkonen olikin sitten hieno. Vaan surkeasti epäonnistunut putti antoi nepparin. väykkä avasi ja jatkoi tyylikkäästi, vaivaton kolmonen.
Kolmellatoista väykkä avasi metsään, kakkonen surkea tuhoontuomittu upsi puitten välistä oksien kautta lyhyeksi, avoin lähestyminen kummulle jäi torsoksi, nelonen korille ja nostoputilla vitonen. Pekka sen sijaan avasi upeasti, mutta lähestyminen epäonnistui, joten pari puttia vielä, ja neppari.
Lindbergin Janne kävi kiertoajelulla radan ympäri. Ei paljon taputellut karvaisia käsiään, muttei rataa tyrmännytkään. VIELÄ.

-väykkä-
Avatar
Antero
Iso ja äänekäs
Viestit: 3927
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2003 19:49
Oikea nimi: Antero Erhiö
Paikkakunta: Sporakiskojen varrella
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Antero »

hyzer kirjoitti: Lindbergin Janne kävi kiertoajelulla radan ympäri. Ei paljon taputellut karvaisia käsiään, muttei rataa tyrmännytkään. VIELÄ.
-väykkä-
:x :? :|
Olisi kyllä aika paksua, jos joku menisi arvostelemaan suoralta kädeltä keskeneräistä kenttää.
Arvostelu on aina niin helppoa, eri asia on radan suunnittelu, rakentaminen tai sen ylläpito.

No, Hfk:han on tunnettu siitä, ettei niillä ole edes kotirataa. (Munkka?)
Muistan yhden Talin arvosteluryöpyistä, kun olimme juuri nähneet hyvin paljon vaivaa nykyisen 10-väylän (entisen viitosen) reunojen kanssa. Yksi nimeltämainitsematon Hfk:n edustaja haukkui väylän "raiskatuksi"... :x :shock:
Helppo sanoa kun ei itse mitään tee.
045-132 2935
antero.erhio at gmail.com
International DNF
Sadonkorjuu World Champion 2012
Avatar
Mini-Nieminen
Viestit: 266
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2003 17:29
Oikea nimi: Jaani Länsiö
Paikkakunta: Haaga

Hyvä Antero

Viesti Kirjoittaja Mini-Nieminen »

Jess, hyvä Antero! Näytä niille!
hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Otetaampa nyt iisisti ennenkuin mopo karkaa taas käsistä. Hieman ajattelemattomasti kirjoitin tosta Jannen käynnistä. Hänen mielestään jo ensisilmäyksellä rata vaikutti Rajamäen vastaavaa paremmalta. Mutta hieman arvelutti ryteikköjen määrä. Ja kieltämättä tilanne näyttää muutaman reiän osalta aika hurjalta.
Olen Jannea hyödyntänyt ratasuunnittelussa golfkentän kisoissa, jolloin olen häneltä saannut tarpeellista tietoa noin niinkuin vasemmalla kädellä heittävien näkökulmasta. Samoin kun Janne on ollut Jussin kanssa koko Rajamäen alkuperäisen radan ja koko lajin isiä täälläpäin maailmaa.
Nurmijärven rata on mun kokonaisuudessaan suunnittelema, ilman kenenkään mielipiteiden huomioonottamisia. Se on varmasti virhe, josta saan varmasti kuulla viimeistään radan valmistuttua, ja muutaman vuoden sen jälkeenkin.
Radan pitäisi pääasiassa palvella viereisen koulun tarpeita. Ja vaikka lajin harrastajille rata saattaa olla turhankin helppo, niin ekoja kertoja kiekkoon koskeville ala-astelaisille rata voi haastaa mut oikeuteen.
Mutta kiva kuitenkin että ratahankkeista syntyy keskustelua. Ja ainakin Nurmijärven radan osalta sana on vapaa.
-väykkä-
Avatar
Dizzy
huru-ukko
Viestit: 3514
Liittynyt: Ke Marras 05, 2003 10:27
Oikea nimi: Anssi Sahri
Paikkakunta: Viikki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Dizzy »

hyzer kirjoitti: Radan pitäisi pääasiassa palvella viereisen koulun tarpeita. Ja vaikka lajin harrastajille rata saattaa olla turhankin helppo, niin ekoja kertoja kiekkoon koskeville ala-astelaisille rata voi haastaa mut oikeuteen.
Tälläinen lähtökohta uusilla radoilla pitäisi useimmin olla. SM-sarjan kärkinimille uuden radan tarpeellisuus on vähän eri luokkaa, kuin juuri lajia aloittelevalle. Talissa saadaan kärsiä välillä radan haastavuudesta. Tai siis uudet pelaajat saavat kärsiä. Kyllä radan pitää tarjota aloittelevalle pelaajalle onnistumisen elämyksiä. Mitä enempi saadaan väkeä lajin pariin, sitä helpommin saadaan uusia ratojakin.

Yleisestikkin lajimme parissa toiminta suuntautuu lähinnä pidempään harrastaville. Pitäis pystyä tarjoamaan jotain sinne massalle siellä takana.

Voimia sinne radan eteen puurtaville, ja kunhan paikalle päästään niin sitten kyllä palautettakin annetaan

Anssi
Rehellistä kotiinpäinvetoa vuodesta 1974
hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Tervehdys kaikille tasapuolisesti!
Tästä lähtee tulemaan pientä infoa näin maaseudun suunnasta.
Nyt vaikuttaa ikävästi siltä, ettei Nurmijärven uudella radalla pelata vielä tänä syksynä. Radalla kyllä tapahtuu koko ajan kaikki väylät ovat tehty. 7 koriakin on paikoillaan, mutta tiit puuttuu. Ojan yli tehdään kaarisiltaa jne,jne. Mutta miksei siellä pelata? Alkuviikosta radalle saatiin Merimurskain, mikä ajoi 7 väylää läpi murskaten miljoonat puurungot tuhannenpäreiks. Sinänsä erittäin hieno asia, mutta kone murskasi myös maan pinnan, eli väylät ovat mullalla, eli märkänä kurassa. Väylät siemennetään syksyllä, notta saadaan ens kesäksi niille nurtsi, jolloin pelaaminen on mielyttävämpää.

Tällä viikolla ollaan myös tehty pieniä, mutta tuntuvia muutoksia Rajamäen kiinteeseen rataan. SE muunnos näkyy lähinnä tuloksissa, birdien määrä varmasti vähenee huomattavasti. 5 väylää lukuunottamatta kaikki väylät ovat saanneet uuden lookin.

1. Kori on nyt kauenpana kummun takareunalla.
2. Kori n.20m pidemmällä uimahallin rinteessä.
3. Tii uimahallin nurkalla nurtsilla, kori v-mäisessä paikassa vaikeasti tavoitettavissa avausheitolla.
4. Kori siirretty vähän ylemmäs ja kauemmaksi puun taakse. Hankalassa paikassa.
5. Ei muutosia. Suomen ainoa katettu ulkoväylä.
6. Korille entistä jyrkempi hysse.
7. Kori 5 metriä kauempana ja vähän ylempänä.
8. Kori vajaa 10 metriä kauempana, vähän vasempana kuin ennen.
9. Tii vanhalta 25 metriä oikealle, ja kori aukean jälkeen pienessä sumpussa koivujen välissä.

Uutta virallista rataennätystä pääsee yrittämään viikkokisoissa lauantaina klo. 15

TERVETULOA!

ps. pelaajakokous poikkeukselliseti uimahallin parkkiksella ykkös reiän tiin vieressä.


-väykkä-
hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Rajamäen uusittu kiinteä yhdeksikkö on nyt korkattu. Ennakko veikkailuista huolimatta rata osoittautui ammatti miehille helpoksi. Virallinen kierros ennätys on nyt 21, Jukka Pyhällön ja Joonas Hynösen heittäminä. Riskiryhmä ikäisten ennätys on Harri Hynösen nimissä, tulos 22. Hartsa vei tämän päiväisen viikkokisan, Jouko toiseksi ja Euroopanmestari Blondi kolmas.

-väykkä-
hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Radan kaarisilta on nyt valmis, eli vitos väylän tiiltä pääsee nyt kuivin jaloin yli korille. Muutaman sateettoman päivän jälkeen väylät olivat kuivat ja käveltävissä, ja tänään aletaankin taas tiipaikkojen kaivuut.
-väykkä-
hyzer
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Joulu 10, 2004 11:17
Oikea nimi: Jari Väyrynen

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Nurmijärven rata uusi rata on nyt noin päällisinpuolin valmis. Tarkoittaa sitä että 13 koria on pystyssä, ja tiit ovat valmiit. Reiällä 5 on peräti kolme tiitä, 5A, 5B ja 5C. Tiit ovat peräkkäin, ja A:n ja C:n väliä on noin 25 metriä. Aloittelijoille ja heikoille/ vähän pelanneille C on jo huomattavasti A reikää vaikeampi. Väylälle tulee mando, mikä tullee jossain vaiheessa näkymään korkeimman kuusen latvassa heiluvalla punaisella lipulla.
Eilen tiistaina radalla pelattiin ekat viikkokisat. Eka rundi pelattiin niin, että vitos väylä pelattiin A tiiltä. Jukka ( Juki ) Pyhältö pelasi hurmiossa kesyttäen radan ja murskaten ratamestarin haaveet tykittämällä lukemat 32, eli seittemän alle. Hartsakin paukutti kuusi kakkosta, tulos 35. Tokalla kiekalla pelattiin vitonen C tiiltä, Jukin tai Hartsan heittoihin se ei vaikuttanut, mutta monelle muulle tuli suuriakin vaikeuksia OB ojan vuoksi. Tokan hämärä kierroksen tuloksia en muista, mutta Hartsa taisi jäädä enää yhteen tai kahteen kakkoseen, Jukin voittaessa kisan. Väykkä oli kolmas ja Ville neljäs.

Radan viimeistelyssähän menee varmasti vuosia, mutta pikkuhiljaa se saadaan kisa kelpoiseksi.
Eilinen kisa otti kuitenkin niin allekirjoittaneen luonnonpäälle, että muutamia muutoksia tulen tekemään mahdollisesti jo tämän syksyn aikana, lähinnä korien sijoittelun suhteen.
Niitä joita alkoi syyhyttää uuden radan kokeiluun, niin annan ilmaisen vinkin.
ÄLKÄÄ MENKÖ PELAAMAAN RADALLE JOS SAMANA PÄIVÄNÄ, TAI EDELLISENÄ TAI SITÄ EDELLISENÄ PÄIVÄNÄ ON SATANUT VETTÄ. VÄYLÄT OVAT MUUTAMAA POIKKEUSTA LUKUUNOTTAMATTA MULLALLA, JOTEN KENGÄT, KIEKOT JA VAATTEET RAPAANTUU VARMASTI.

Tiedusteluihin radasta vastaan kernaasti.
-väykkä-
Avatar
hlehto
Viestintävastaava
Viestit: 990
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2003 14:14
Oikea nimi: Henry Lehto
Paikkakunta: Töölö, 00250
Viesti:

Viesti Kirjoittaja hlehto »

hyzer kirjoitti:Tiedusteluihin radasta vastaan kernaasti.
Ajo-ohje olisi kiva.
Vastaa Viestiin